Kauha katkoo kaapeleita usein — Tukes: satoja vaaratilanteita valokuitutyömailla
Ylen mukaan kaikki valokaapeleita asentavat yritykset eivät piittaa laeista tai ohjeista.
Kaapelivahinkoja voi ehkäistä selvittämällä niiden sijainti ennen kaivamista. Kuvan kaapeli ei liity juttuun. Kuva: Jarkko SirkiäValokuitukaapeleita kaivettaessa on tänä vuonna käynyt satoja vakavia vaaratilanteita, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes tiedottaa.
Useimmiten kaivinkoneella on kaivettu vaarallisen lähellä maakaasuputkea tai sähkökaapelia.
Tukesin tiedossa on tältä vuodelta jo toista sataa valokuituasennuksiin liittyvää vaaratilannetta, kun kaivaessa on vaurioitettu tai kaivettu esiin jännitteisiä sähkökaapeleita.
Maakaasuputkeen osuminen aiheuttaa räjähdysvaaran ja sähkökaapeliin osuminen sähköiskun vaaran. Lisäksi kaasun tai sähkön jakelu keskeytyy.
Ylen mukaan osa valokuituverkkoa rakentavista yrityksistä ei piittaa laista, säännöistä tai ohjeista.
Yle kirjoittaa, että esimerkiksi Kuopiossa on kesän ja syksyn aikana tullut ilmi kymmeniä tapauksia, joissa kaukolämpöputkia ja sähköverkon kaapeleita on vaurioitunut valokuitutyömailla.
Maanalaisten rakenteiden sijaintitietoja voi etsiä verkosta johtotietopankki.fi ja kaivulupa.fi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
