EU:n asedirektiivi kääntymässä Suomen linjalle
Direktiivi sallii Suomen reserviläisten käyttämät aseet sekä nykyiset metsästysaseet.EU:n asedirektiivin tiukennus on kääntymässä niin, että Suomen vaatimat poikkeukset reserviläisten käyttämien aseiden malleista menevät läpi.
"Asiat säilyvät Suomessa jotakuinkin ennallaan", eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) sanoo.
Esimerkiksi lupien vaatimat lääkärintarkastukset jäävät jäsenmaiden päätettäväksi.
Lopullinen päätös on vielä tekemättä, mutta poliittinen sopu direktiiville on löytynyt.
Asedirektiiviä päätettiin tiukentaa pikavauhtia Pariisin terrori-iskujen jälkeen vuosi sitten. Kiireen vuoksi yksityiskohdista päätettiin myöhemmässä käsittelyssä.
"Alkuperäinen esitys ei ollut käyttökelpoinen. Siksi on käyty läpi tarkentava prosessi", parlamentin pääneuvottelija meppi Vicky Ford (ECR) kirjoittaa Facebookissa.
Yhdessä vaiheessa Suomen reserviläisharrastajien aseet olivat kiellettävien listalla.
Lopullinen versio sallii reserviläistoiminnassa ja metsästyksessä käytettävät puoliautomaattiset aseet.
Edellinen direktiivi oli vuodelta 1991 ja siinä oli useita porsaanreikiä, joita terrori-iskujen jälkeen haluttiin tukkia. Esimerkiksi keräilyaseiden palauttamista ampumakelpoisiksi haluttiin vähentää.
Suomessa on noin 20 000–30 000 reserviläiskivääriä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

