
Jäätävä tihku saattaa liukastaa teitä viikonloppuna
Viikonloppu ei vielä tuo säässä suuria muutoksia, heikkoja lumisateita tulee siellä täällä ja sää on pääosin pilvinen. Ensi viikolla Norjasta saapuu nopea lauha tuulahdus.
Lämpötilat vaihtelevat viikonloppuna rannikkoalueiden nollan asteen tuntuman ja sisämaan pikkupakkasen välillä. Kuva: Rami MarjamäkiItsenäisyyspäivän sään kaltainen runsaspilvinen ja paikoin lumisateinen sää jatkuu. Lumisateet ovat kuitenkin enää varsin paikallisia viikonlopun aikana maan etelä- ja keskiosassa.
Paikoin seassa voi myös tulla erityisesti teitä liukastuttavaa jäätävää tihkua. Lämpötilat vaihtelevat viikonloppuna rannikkoalueiden nollan asteen tuntuman ja sisämaan pikkupakkasen välillä.
Länsi-Lappiin on saapunut heikko lumisadealue lännestä tänään lauantaiaamuna, jonka yhteydessä jäätävät tihkut ovat yleisiä erityisesti Kittilän suunnalla. Lumikertymät jäävät viikonloppuna kuitenkin koko maassa pieneksi, Lappiin tullee paikoin pari senttiä.
Pilvisyyden repeilyn osalta todennäköisin alue ja aika auringon näyttäytymiselle on Länsi-Suomi sunnuntaina ennen puoltapäivää. Myös maan eteläosassa rakoilu on mahdollista sunnuntaina kostean etelävirtauksen heiketessä. Mikäli pilvi repeilee lännessä jo sunnuntaiyönä, voi lämpötila tippua paikoin kymmenen pakkasasteen tuntumaan selkeimmillä alueilla.
Ensi viikon alussa korkeapaineen selänne kurottaa lännestä maan etelä. ja keskiosien ylle ja tämän hetken ennusteen mukaan viikko alkaisi etenkin etelässä laajalti aurinkoisena. Lappiin levinnee alkuviikosta lisää heikkoja tai kohtalaisia lumisateita. Tiistaina Föhn tuuli tuo tilapäisen lauhtumisen koko maahan, mutta sään ennustetaan kylmenevän uudestaan jo keskiviikon aikana pohjoisesta alkaen.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
