Brasiliassa vahvistettu puoli miljoonaa koronaviruskuolemaa
Yhdysvalloissa miljoonaa asukasta kohden on vahvistettu yli 1 850 kuolemaa. Brasiliassa vastaava luku on 2 340 ja Suomessa yli 170.
Asiantuntijat ovat arvioineet Brasilian koronaviruslukemien olevan todennäköisesti alakanttiin. LEHTIKUVA / AFPBrasiliassa on nyt kirjattu yhteensä yli puoli miljoonaa koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Maan terveysministeri Marcelo Queiroga kertoi tuoreista koronaluvuista Twitterissä lauantaina.
Terveysministeriön päivityksessä kerrottiin kuolleita olevan yli puoli miljoonaa, kun Queiroga puhui 500 000 menehtyneestä. Vuorokaudessa oli ministeriön mukaan kirjattu yli 2 300 uutta koronaan liittyvää kuolemaa.
Asiantuntijat ovat arvioineet 212 miljoonan asukkaan Brasilian virallisten koronaviruslukemien olevan todennäköisesti alakanttiin. Yli 60 prosenttia Brasilian kuolemista on todettu tänä vuonna. Maa kamppailee kolmannen korona-aallon kanssa.
Fiocruz-tutkimusinstituutin mukaan maa on nyt kriittisessä vaiheessa, joka saattaa pahentua tulevina viikkoina talven saapuessa eteläiselle pallonpuoliskolle.
Asiantuntijat ovat huolissaan maan hitaasta rokotustahdista, tarttuvampien virusmuunnosten leviämisestä sekä presidentti Jair Bolsonaron nuivasta suhtautumisesta ennalta ehkäiseviin toimiin kuten maskien käyttöön.
Maailmanlaajuisesti Etelä-Amerikan maassa on vahvistettu toiseksi eniten koronavirukseen liittyviä kuolemia. Ainoastaan Yhdysvalloissa kuolemia on kirjattu Brasiliaa enemmän. Johns Hopkinsin seurannan mukaan reilun 320 miljoonan asukkaan Yhdysvalloissa on kirjattu yli 600 000 virukseen liittyvää kuolemaa.
Worldometer-tilastosivuston mukaan Yhdysvalloissa miljoonaa asukasta kohden on vahvistettu yli 1 850 kuolemaa. Brasiliassa vastaava luku on 2 340, Suomessa yli 170.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

