SDP:n mallissa sote-kunnat saisivat itsehallinnon ja verotusoikeuden
Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto puolestaan kirjoittaa blogissaan, että yksityisille toimijoille ei tule antaa roolia sote-uudistuksen päätöksenteossa.
Sirpa Paateron mukaan SDP:n sote-mallissa pääkaupunkiseudulla voisi olla erityisasema. LEHTIKUVA / VESA MOILANENSDP:n sote-mallissa lähtöajatuksena on 18 aluetta, joiden lisäksi pääkaupunkiseudulla voisi olla erityisasema, kertoo SDP:n kansanedustaja Sirpa Paatero.
SDP ei puhu mallissaan maakunnista, vaan sote-kunnista. SDP antaisi sote-kunnille itsehallinnon ja verotusoikeuden.
Seuraavalla vaalikaudella SDP haluaa valmistella sote-uudistusta parlamentaarisesti ja edetä valmistelussa vaiheittain.
Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto puolestaan haluaa, että sote-uudistusta lähdetään ensi vaalikaudella rakentamaan pelkästään sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamiseen keskittymällä. Kaikki muut uudistukseen liittyvät hallintouudistukset pitäisi Haaviston blogikirjoituksen mukaan jättää myöhempään harkintaan.
Yksityisten terveysfirmojen vaatimaa rajoituslakien purkua ei Haaviston mukaan pidä tehdä. Hän kirjoittaa, että yksityisille toimijoille ei tule antaa roolia sote-uudistuksen päätöksenteossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
