MTK voisi palkita hyvin toimivia yrityksiä
LAPPEENRANTA (MT)
Voisiko kotimaisen maatalouden näkökulmasta hyvin toimivia yrityksiä palkita ja nostaa esiin positiivista kautta, ehdotti virolahtelainen Mikko Viikki MTK-Kaakkois-Suomen kokouksessa.
”Näin kuluttajat voisivat tiedon pohjalta valita, että hei, tuollaista yritystä minäkin haluan tukea”, Viikki sanoi.
Kokouksessa puhunut MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila piti ehdotusta hyvänä ja totesi, että MTK voisi palkita hyviä tempauksia ja ideoita nykyistä paremmin.
”Nyt kannattaa painaa päälle kuluttajatyössä”, hän kannusti.
Kaakkois-Suomen tuottajaliitto kokoontui tiistaina Lappeenrannassa.
Liiton puheenjohtaja Kari Niemi herätteli avauksessaan pohtimaan, voisivatko tuottajat saada viennin kautta tuotteista parempaa hintaa.
Vesa Parvinen Parikkalasta tiedusteli, miten MTK on pyrkinyt vaikuttamaan esimerkiksi juuri uudistettavan biologian opetusmateriaalin valmisteluun.
”Toivottavasti vähintään yhtä paljon kuin Oikeutta eläimille -yhdistys.”
Ruotsinpyhtääläinen Rauno Pekkola oli huolissaan luomun asemasta.
Marttila vakuutteli, ettei luomu pääse unohtumaan, sillä se on nykyisessä MTK:n johtokunnassakin vahvasti edustettuna.
Ristiriitaa tavanomaisen ja luomun välillä on harvoin, joten niitä ei aina tarvitse eritellä. ”Haasteet ovat samat.”
Juha Metso Parikkalasta ihmetteli, miksi valkoposkihanhien ei edes virallisesti tunnusteta pesivän Suomessa, vaikka ne tekevät oraille ja nurmille mittavia tuhoja.
Marttila totesi, että asiaa selvitetään, mutta se herättää paljon tunteita, kuten susiongelmatkin.
Jorma Pappila Ruotsinpyhtäältä kritisoi Suomen lähtöä mukaan suurvaltojen välisiin asioihin, jotka kostautuivat Venäjän kaupassa.
Marttila totesi sen hinnaksi EU-jäsenyydestä. Jälkihoidossa olisi hänen mielestään paljon parannettavaa. ”Lepsua on ollut, mutta korjaaminen ei ole vielä liian myöhäistä. Tässä voi mennä pitkään.”
Erovuorossa ollut savitaipalelainen Jouni Muukka jätti paikkansa MTK:n valtuuskunnassa. Hänen tilalleen valittiin Helena Pesonen Rautjärveltä.
Terhi Torikka
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
