Sää on vielä alkuviikolla epävakaista, mutta keskiviikosta lähtien on poutaa ja etelässä jopa 20 astetta lämmintä
Lounaisvirtaus voimistuu ja parikin kuurosadealuetta liikkuu maanantain ja tiistain aikana maamme yli. Sen jälkeen sää poutaantuu ja poutainen säätyyppi näyttäisi jatkuvan usean päivän ajan.Säätyyppi muuttuu alkavalla viikolla. Aluksi lounaisvirtaus tuo kuurosateita suureen osaan maata, mutta sademäärät ovat viime viikkoon verrattuna melko vähäisiä. Maanantaina sateet painottuvat pohjoiseen ja tiistaina etelään.
Keskiviikosta lähtien korkeapaine alkaa vaikuttaa ja luvassa on poutaista säätä ainakin viikonloppuun saakka, jopa vieläkin pidempään.
Päivän ylin lämpötila on aluksi 12–19 astetta, mutta loppuviikolla etelässä jopa yli 20 astetta. Myös yöt ovat alkuun verrattain lämpimiä, mutta loppuviikolla korkeapaineen vahvistuessa yölämpötilat laskevat. Hallaöitäkin saattaa esiintyä erityisesti Lapin seudulla.
Pilvisyys on alkuviikolla ajoittain runsasta. Keskiviikosta lähtien etenkin päivisin on aurinkoista, mutta öisin ja aamuisin esiintyy sumua tai sumupilveä.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


