Pro hylkäsi sovintoesityksen – lakko alkaa maanantaina ja laajenee koko toimialalle
Pron mukaan työnantaja olisi pystynyt yksipuolisella päätöksellään pidentämään työvuoroja ja sijoittamaan työaikaa vapaapäiville.
Ammattiliitto Pron hallitus on hylännyt sovintoesityksen teknologiateollisuuden toimihenkilöiden työriitaan ja päättänyt alaa koskevasta lakosta. LEHTIKUVA / Timo JaakonahoAmmattiliitto Pron hallitus on hylännyt sovintoesityksen teknologiateollisuuden toimihenkilöiden työriitaan. Pron kaksiviikkoinen lakko alkaa näillä näkymin maanantaina 90 teknologiayrityksessä.
Samalla Pro ilmoitti laajentavansa ja jatkavansa lakkoa koko toimialalle. Uusi lakko alkaa 24. helmikuutta ja päättyy maaliskuun 1. päivänä, jos sitä ennen ei päästä ratkaisuun.
Pro pitää nyt hylättyä sovintoesitystä olennaisilta osiltaan heikompana kuin tällä työmarkkinakierroksella hyväksytyt ratkaisut.
"Sovintoesityksen selkeät puutteet liittyivät työaikaan ja sen sijoitteluun: niin sanotut kiky-tunnit säilyisivät osittain työehtosopimuksessa niin, että ansionmenetys toimihenkilölle olisi jopa suurempi kuin nykyisillä työaikamääräyksillä. Työnantajalla olisi mahdollisuus määrätä toimihenkilö töihin entistä vapaammin ilman lisäkorvausta", Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo tiedotteessa.
Pron mukaan esitys sisälsi muun muassa sen, että työnantaja olisi pystynyt yksipuolisella päätöksellään pidentämään työvuoroja ja sijoittamaan työaikaa vapaapäiville, esimerkiksi arkipyhille, ilman sunnuntai- tai ylityökorvausta.
Myös sovintoesityksen palkkaratkaisu oli Pron mukaan yleistä linjaa heikompi ja rakenteeltaan jo hyväksyttyjä ratkaisuja heikompi. Esityksessä ongelmaksi muodostui kuitenkin ammattiliiton mukaan se, että työnantaja olisi toisena vuonna voinut jakaa 0,8 prosentin suuruisen paikallisen erän haluamallaan tavalla, vaikkapa vain muutamalle valitsemalleen toimihenkilölle.
"Jos kiistaan halutaan löytää nopeasti ratkaisu, olemme valmiit palaamaan neuvottelupöytään sunnuntaina", Malinen jatkaa.
Samalla Pro ilmoitti uudesta lakosta, joka koskee koko alaa eli kaikkia teknologiateollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen soveltamisalalla tehtäviä töitä. Uusi lakko alkaa 24. helmikuutta ja päättyy maaliskuun 1. päivänä.
Sovintoesitys työriitaan jätettiin viime yönä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
