Muoviputkista liukenijuomaveteen bensiinin lisäaineita
Ympäristöministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö tiedottivat muoviputkien aiheuttamista juomaveden haju- ja makuvirheistä alkuviikolla.
Ongelman laajuus alkoi paljastua jo helmikuussa, kun tietoja muoviputkista veteen liukenevista aineista alkoi tulla, toteaa neuvotteleva virkamies Jarkko Rapala sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Rapalan mukaan ensimmäisiä vihjeitä kuntien terveystarkastajilta saatiin jo 2012.
Kyse on tavallisista talousvedelle tarkoitetusta pex-muoviputkista, joita on käytetty rakentamisessa 80-luvulta lähtien. Vastaavia ongelmia ei ole todettu ennen.
Ympäristöministeriö testautti kaksi muoviputkea, joista kummastakin todettiin liukenevan liikaan bensiinin lisäaineita kuten mtbe:tä.
Markkinoilla on kaikkiaan seitsemän valmistajan putkia ja viiden muun putket testaan lähiaikoina, Rapala sanoo.
Rapalan mukaan ensin luultiin, että mtbe on päässyt veteen saastuneesta maaperästä, sillä mtbe läpäisee muovin. Kun tämä lähde voitiin sulkea pois, haju- ja makuhaittojen alkuperää alettiin hakea muoviputkista.
Putkista löydettiin useita bensiinin lisäaineita, joita käytetään myös muoviputkien valmistuksessa.
Ongelmia on todettu ympäri maata ja kaikenlaisissa kohteissa uusista kerrostaloista omakotitalojen saneerauksiin. Viimeisin yhteydenotto tuli Sallasta.
Ministeriö selvitti aluehallintovirastoittain tilannetta. Etelä- ja Länsi-Suomen aveihin on tullut kymmenkunta yhteydenottoa ja itään ja pohjoiseen muutama.
Ne ovat vain osatotuus, Rapala toteaa. Putkia on vaihdettu tai asia hoidettu muutoin niin, ettei tietoa ole tullut viranomaisille.
Miksi ongelma nousi esiin nyt? Ehkä valmistajat ovat muuttaneet tuotantoprosessia tai kyse voi olla valmistusvirheestä, Rapala miettii. Vastuu on valmistajilla ja ne vastaavat virheestä.
Ministeriö on ohjeistanut kuntien terveystarkastajia. Jos maku- ja hajuhaitat eivät häviä pian, putket on syytä vaihtaa.
Tutkimusprofessori Hannu Komulainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta arvelee, että pahaa hajua ja makua aiheuttaneista aineista ei ole kuitenkaan merkittävää terveyshaittaa.
Aineet ovat niin pahanhajuisia ja -makuisia jo pieninä pitoisuuksina, ettei kukaan käytä sellaista vettä.
Putkista on analysoitu useita veteen liuenneita aineita, mutta Komulaisen mukaan kaikkia aineita ei ole pystytty tunnistamaan. Toisinaan mitään ei ole löydetty, vaikka maku- ja hajuhaittoja on ollut.
Komulaisen mukaan muoviputkiin jää aina hieman valmistuksessa käytettyjä aineita, jotka liukenevat vähitellen veteen. Määrät ovat kuitenkin pieniä.
Haju ja maku tuntuvat usein aamulla, kun vesi on seisonut yön putkessa. Juoksuttamalla vettä ne häviävät.
Komulaisen mielestä viranomaisten on pakko reagoida tilanteeseen ja selvittää ongelmien syyt ja korjauskeinot. Kyse on kansantaloudellisesti isosta vahingosta.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
