vierasyliö Kuntatalouden lyhyt oppimäärä

Kuntataloutta johtivat menneinä aikoina sosionomimerkonomivatkaajat ja itseoppineet kansantalouden tietoviisaat, joiden mielestä kaikki on muiden vika.

Paha olo oli ulkoistettu. Monet olivat kovasti viisaita, toiset aivan liika viisaita. He olivat yleisten asioiden erityisasiantuntijoita. Mutta ihan hyvin hommat toimivat ja suomalaisen hyvinvoinnin rakenteet vahvistuivat.

Suomalaisten vatsat ja vaatekaapit alkoivat täyttyä hyvää vauhtia 1950 –luvun lopulla. Kuntatalouden oikeaan ymmärtämiseen riitti talonpoikaisjärki ja suhteellisuudentaju, sekä terve tapa tarkastella ympäröivää maailmaa. Se ei ole koskaan ollut mikään arvoitus tai Rubikin kuutio.

Peruskuvio ei ole muuttunut. Kuntakentällä pelataan, syytellään, vihataan, kyräillään, kadehditaan ja murehditaan niin kuin aina ennenkin. Pelataan poliittisia pelejä eikä aina uskalleta katsoa totuutta silmiin.

Poliittiseen johtoon kuuluu monella pelipaikalla vallassa pysyttelijöitä, joista monet ovat jo auringonlaskun puolella. Tämä joukko on tottunut syvien rivien edessä painamaan jarrua, puolustuspelaamaan. Heiltä puuttuu uskallus ja vauhti.

Päätoimisesti tutkistellaan omaa napaa. Vaivana on likinäköisyys ja jälkiviisausharha, jälkikäteen jossittelu ja jälkikäteen jurputus. Jälkiselvittelyissä on ollut tapana syytellä myös syyttömiä. Tulevaisuus on kutistunut pelkiksi haasteiksi (ongelmia kutsutaan nykyään haasteiksi).

Tosin oikean ajoituksen taju on aina ollut vauhdinpitoa parempi ominaisuus. Joskus on aikoja, jolloin kannattaa olla enemmän etunojassa ja enemmän etuajassa, jotta myöhemmin ei jouduttaisi tekemään kohtuuttomuuksia. Monista asioista kiinnostutaan vasta silloin, kun niille ei enää voi tehdä mitään.

Myöhempinä aikoina joukkueisiin on ilmaantunut myös oppinutta väkeä. Mikään ei sinänsä ole muuttunut, mutta oppineita kohtaan ollaan enempi suvaitsevaisia.

Pienessä kunnassa oikeat ihmiset ovat saaneet tehdä vääriäkin asioita, mutta väärät ihmiset eivät ole saaneet tehdä oikeitakaan asioita. On ollut varaa torpata hyväkin ehdotus silloin, kun sen esittäjä on ollut väärä. Suvaitsevaisuus ulottuu vain samanmielisiin.

Syntyy samalla tavalla ajattelevien umpioita. Kaikki omaksuvat aina samat ajatukset, ja näin vältytään ikävältä ja rasittavalta ajatuksenvaihdolta. Tietoisuus tietämättömyydestä on suvaitsevaisuuden lähtökohta.

Hyvä tulevaisuus ei tule ilmaiseksi.

Nousuvaiheen veturina toimii helppo raha. Kansalle uskotellaan aina, että rahat ovat lopussa. Kuntatalous ei pyöri ilman velanottoa. Kunnissa kasvatetaan velkataakkaa, vaikka tiedetään, että lopputuloksena on oleva umpikuja.

Käynnissä on kuntatalouden linkousohjelma, vaikka mikään laki ei pakota haaskaamaan rahaa. Vaikka saattaahan valtio määrätä senkin kunnan tehtäväksi.

Loppujen lopuksi paljosta velasta tulee kurinpitäjä ja päättäjät saattavat joutua vastuuseen seikoista, joihin olisi itse voinut vaikuttaa. Ilmenee kollektiivista vastuuttomuutta. Valta, joka rakentuu velan varaan ei ole mitään valtaa.

Valtuustoissa halutaan vaikuttaa puhumalla eikä ajattelemalla. Mielipiteitä ei ole tarvinnut perustella. Riittää kun on jotain mieltä.

Poliittisen totuuden vääristelyllä on pitkät perinteet. On miltei sama mitä sanoo, jos sen osaa sanoa oikein. Varsinkin jaettaessa valheellista turvallisuudentunnetta hyvinvoinnin ikuisesta jatkumisesta. Se ei ole taloustiedettä, vaan vilkasta mielikuvitusta.

Melko hyväuskoinen kansa seuraa sivusta, soittaa suuttaan ja kritisoi. Paikallissanomat kannustaa. Kun keskivertokansalaisella menee somessa tolkku, siitä tulee mulkku. Sosiaalinen media ei ole sosiaalista.

Tietämättömyyden kulttuuri kukoistaa. Tietämättömyyden kulttuuri on globaali ilmiö. Epäpätevyys ei ole haitta, varsinkin kun itse on siitä tietämätön.

Teoreettisia puheita ei kannata pitää silloin, kun talo on jo tulessa. Silloin kun vaihtoehdot ovat oja tai allikko. Strategioilla, visioilla ja missioilla ei olekaan mitään tekemistä niiden vaikeuksien kanssa, jotka ovat todellisia.

Strategian laatiminen ei ole koskaan ollut se vaikein juttu, vaan vaikein on strategian toteuttaminen käytännössä. Paras strategia eksyttäessä on aina ollut se, että eksytään joukossa. Se ei näytä niin nololta. Monen kuntajohtajan kristallipallossa näkyy vain sankkaa räntäsadetta.

Yhä suurempi osa vauraudestamme on kulumassa tehottomiin rakenteisiin. Höylät eivät auta kun rakenteissa on valuvikoja.

Organisaatiot ovat oppineet suojelemaan ensin aina itsensä. Hallinto aiheuttaa enemmän harmeja kuin hyötyjä. Eikä kukaan ole vastuussa. Kun ajat ovat vaikeat, niin valtaan liittyvä vastuu korostuu.

Esimerkkinä kiville menneessä kainuulaisten hallintokokeilussa valitettiin hallinnon moniportaisuudesta ja samalla pyrittiin uusiin hallintoportaisiin. Korostettiin muotoja sisällön kustannuksella. Enemmällä saatiin vähemmän tai jaettiin enemmän kuin oli jaettavissa.

Se oli sekoitus hyviä tarkoituksia, poliittisia intohimoja ja huonoa hallintoa.

Kokeiluprosessissa kuntien perimmäisenä pyrkimyksenä oli koko ajan varastaa toisiltaan. Ilmassa leijui välistävetojen ja oman kunnan etujen maksimoinnin henki. Yksituumaisuuden tilalla oli kiihkeä kilpalaulanta. Kaikki halusivat lisää resursseja, vaikka lisäresurssit oli jo saatu. Ilmassa leijui myös kunnallispoliittisen jakomielitaudin oireita.

Kuntatalous ja demokratia ovat aina olleet vähän omituisia.

Monet kunnat ovat palvelujen tuottajina väärän kokoisia. Monien kuntien rajat kulkevat väärissä paikoissa. Kuntataloudessa on monta ruuvia, joita voi säätää ja kolme ulottuvuutta, joiden soisi olevan kohdallaan: suunta, mitoitus ja ajoitus.

Vahva kuntatalous ei ole päämäärä, se on voimavara. Taloustiede sinänsä on dynaamista eikä siinä ole varmoja lainalaisuuksia. Vääriin talousmittareihin tukeutuminen johtaa vääriin talouspäätöksiin.

ERKKI VÄHÄMAA

Kirjoittaja on arkkitehti ja

Pellervon valtuuskunnan

emerituspuheenjohtaja.

Avaa artikkelin PDF