Yle selittää: Antennilähetyksistä luovutaan, mutta ne näkyvät vielä pitkään
Teknologiajohtaja Janne Yli-Äyhön mukaan laajakaista pitäisi saada koko maahan.
Yle lähetti laajakaistasta ja antenneista kirjeen liikenne- ja viestintäministeriöön 11.9. Kuva: Kuvituskuva / Juho Leskinen - Markku VuorikariYleisradion mukaan antennilähetyksistä ollaan Suomessa luopumassa, mutta siitä ei ole Ylen teknologiajohtajan Janne Yli-Äyhön mukaan vielä päätöksiä. Antennilähetykset näkyvät hänen mukaansa vielä 2020-luvun ajan jo Ylen ja Digitan solmiman sopimuksen perusteella.
Maaseudun Tulevaisuus uutisoi tänään maanantaina Ylen kirjeestä (kuvissa) liikenne- ja viestintäministeriölle. Sen mukaan hallituksen tulisi tehdä poliittinen päätös, jossa linjataan, että antenniverkoista aletaan luopua ja käytettäviä UHF-taajuuksia voidaan siirtää 5G-laajakaistakäyttöön. Päätös pitäisi tehdä ennen vuoden 2023 EU:n WRC-kokousta, jossa taajuuksien siirtoa valmistellaan.
Antenniverkoista vastaavan Digitan mukaan taajuuksien siirto antenneista laajakaistakäyttöön heikentää antenniverkkoa, jolloin näkyvyys maaseudulla kärsii. Yli-Äyhö on toista mieltä. Hänen mukaansa UHF-taajuuksia siirretään vain silloin, jos niillä ei ole käyttöä.
Siirtyminen laajakaistaan tuo lisäkustannuksia Yle-veron maksajille, koska asiakkaat joutuvat maksamaan laajakaistan liittymismaksun, kun taas antenniverkon kautta katselu on ilmaista.
"Laajaistaverkon tulisi olla vastaisuudessa kaikkien saatavilla ja samanlainen peruspalvelu kuin sähkö tai vesi", Yli-Äyhö sanoo.
Ylen lähettämän kirjeen taustalla on Yli-Äyhön mukaan huoli laajakaistaverkkojen saatavuudesta koko Suomessa. "Lisäksi ehdotuksessa toivotaan UHF-taajuuksien tehokasta käyttöä, jotta taajuuksia voitaisiin siirtää laajakaistakäyttöön sitä mukaa kun laajakaistaverkot ja tv-yleisö ovat muutokseen valmiita."
Laajakaistaliittymien merkitys korostuu Ylen mukaan tulevaisuudessa entisestään kaikissa muissakin julkisissa palveluissa, esimerkiksi terveydenhoidossa. "Palvelut tulisi saada tasavertaisesti kaikille."
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

