Influenssarokotteen suojateho kohtuullisen hyvä, epidemia jatkuu
Influenssarokotteen suojateho on tällä kaudella kohtuullisen hyvä, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) maanantaina tiedotteessaan. Arvio perustuu kuitenkin alustaviin laskelmiin.
Influenssarokotuksia oli helmikuun 10. päivään mennessä annettu tällä kaudella yli 1,7 miljoonaa annosta. Kuva: Markku Ulander, LehtikuvaRokotesuojalle on Suomessa yhä tarvetta, sillä THL:n mukaan influenssaepidemia jatkuu edelleen. Virustautia on todettu eri puolilla maata ja kaiken ikäisillä. Tartuntatautirekisterin influenssalöydösten määrät ovat silti jo vähentyneet.
Influenssarokotteiden suojateho laboratoriovarmistettua influenssaa vastaan on 65 vuotta täyttäneillä THL:n mukaan nyt kohtuullisen hyvä, 54 prosenttia. Tähän ikäryhmään kuuluu noin 1,3 miljoonaa ihmistä. Myös alle seitsenvuotiailla lapsilla suojateho on kohtuullisen hyvä, 45 prosenttia.
Influenssarokote kannattaa THL:n mukaan yhä ottaa, jos sitä ei ole vielä tällä kaudella saanut. Rokote on lapsille, iäkkäille sekä muille riskiryhmiin kuuluville maksuton. Hyvinvointialueet kertovat, mistä rokotuksen saa.
Valtakunnalliseen rokotusrekisteriin oli 10. helmikuuta mennessä kirjattu tältä talvikaudelta runsaat 1,7 miljoonaa annettua influenssarokotteen annosta. Rokotuskattavuus oli rekisterin tietojen mukaan koko väestössä noin 30 prosenttia.
”Vanhemmilla ikäryhmillä kattavuudet ovat yleensä olleet kohtuullisen korkeita nuorempiin verrattuna. Kuluvan kauden influenssarokotuskampanja kohdistettiin pienten lasten vanhemmille, mutta lasten rokotuskattavuuksissa ei ole tapahtunut tällä kaudella suuria muutoksia”, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek tiedotteessa.
Enemmistö influenssalöydöksistä on ollut tänä talvena influenssa A:ta, mutta myös yksittäisiä influenssa B -tartuntoja on raportoitu.
”Influenssa A -virukset ovat tällä hetkellä valtaviruksia, mutta niiden osalta epidemian huippu on ohitettu”, täydentää THL:n johtava asiantuntija Niina Ikonen.
Terveyskeskuskäyntien perusteella influenssaa kuitenkin on hänen mukaansa edelleen koko maassa ja osassa maata se on runsasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






