Suomalaisten syömä ruoka 72-prosenttisesti kotimaista
Lannoitteet, polttoaineet ja muut tuotantopanokset nakertavat kotimaisuutta enemmän kuin tuontielintarvikkeet.Suomessa myytyjen elintarvikkeiden kotimaisuusaste oli kolme vuotta sitten 72 prosenttia, Luonnonvarakeskuksen julkaisema tutkimus kertoo.
Luku ei tarkoita sitä, että 72 prosenttia ruuasta olisi valmistettu kotimaassa ja loppu tuontitavaraa. Kotimaisuutta on tutkimuksessa tarkasteltu paljon laajemmin: mukaan on laskettu myös muun muassa tuotantopanokset.
Elintarvikealan tarvitsemia suuria tuontituoteryhmiä ovat kasvinsuojeluaineet ja lannoitteet sekä raakaöljynä, kivihiilenä ja maakaasuna sekä erilaisina öljyjalosteina tuotava energia.
Tuontipanoksiin kuuluvat lisäksi muun muassa soijavalkuainen ja siemenet.
Viljoista etenkin ruista on tuotu jauhojen raaka-aineeksi. Lisäksi Suomeen tuodaan paljon raakakahvia, hedelmiä, vihanneksia ja kasviksia.
Elintarvikeala käyttää paljon myös tuontipalveluja.
Elintarvikemarkkinoiden kokonaistuonti oli vuonna 2012 yhteensä 8,7 miljardia euroa, josta 6,2 miljardia oli tuotannon panos- ja investointituontia ja 2,5 miljardia euroa valmiselintarvikkeita.
Elintarvikemarkkinoiden tuontiaste on vuosina 2003–2012 noussut 0,7 prosenttiyksikköä vuodessa, tutkimus osoittaa.
Tuontiriippuvuus altistaa häiriöille
Luonnonvarakeskuksen Tuonti II-tutkimuksen rahoitti Huoltovarmuuskeskus.
Suomessa ruokahuollon turvaamisella on pitkät perinteet. Jo sijaintimme jäätyvän meren takana voi vaikeuttaa kuljetuksia ja ulkomaankauppaa.
Tuonnin merkitys näkyy muillakin tavoin.
"Keskeisten tuontituotteiden hintaheilahtelut vaikuttavat tuotannon kannattavuuteen ja valmiiden elintarvikkeiden tuonnin kasvu lisää kilpailua kotimaassa. Kotimaisen tuotannon ylläpitämiseksi on kehitettävä uusia tuotteita ja haettava lisämarkkinoita viennistä", toteaa tutkija Marja Knuuttila Lukesta.
Tutkimuksen mukaan Suomi on Ruotsia ja Tanskaa vähemmän riippuvainen tuonnista.
Ruotsissa on näistä kolmesta maasta vähiten omaa ruokatuotantoa suhteessa väkilukuun.
Tanska on erikoistunut viemään sianlihaa, mutta hyvin riippuvainen tuontisoijasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

