Saksa ohitti Venäjän suurimpana kauppakumppanina
Jos vienti ei ottanut viime vuonna useimmilla sektoreilla vetääkseen, niin satamia ei liioin vilkastuttanut tuonti. Vilkastunut kauppa Saksaan paikkasisentään Venäjän kaupan romahdusta. Jarkko Sirkiä Kuva: Viestilehtien arkistoSaksa ohitti viime vuonna Ruotsin suurimpana vientimaana ja Venäjän suurimpana kauppakumppanina, kertoo Tullin katsaus Suomen viime vuoden ulkomaankaupasta. Vuositilasto julkistettiin maanantaina.
Muutos on merkittävä, sillä kärkimaiden järjestys on ollut sama pitkään.
Takana ovat erityisesti Venäjän viennin vaikeudet. Suomen vienti itänaapuriin putosi talouspakotteiden vuoksi tammi–marraskuussa 13 prosenttia, kun Saksaan meni tavaraa samaan aikaan lähes neljänneksen edellisvuotta enemmän.
Vienti Ruotsiin hiipui neljä prosenttia.
Venäjä säilytti ykköspaikkansa enää tuonnissa, vaikka sen ja Saksan ero kaventui merkittävästi etenkin öljyn halvennuttua.
Tavaraviennin arvo pysyi Tullin tilaston mukaan lähes vuoden 2013 lukemissa.
Tavaraa vientiin 55,8 miljardilla eurolla. Tuonnin arvo laski prosentin, 57,6 miljardiin.
Vaikka vienti ei enää vähentynyt edellisvuosien tapaan, kauppatase pysyi alijäämäisenä. Kaupan ongelmat jatkuivat kuudetta vuotta peräjälkeen; vuosina 2008 ja 2009 kauppatase oli vain niukasti plusmerkkinen.
Pientä lohtua on näkyvissä: lamavuosien jälkeen kuljetusvälineiden ja mobiiliteknologian vienti lähti nousuun.
Arvoltaan suurimpien alojen, metsä- ja metalliteollisuuden, vienti pysytteli edellisvuoden lukemissa. Sen sijaan erikoiskoneiden, kuten paperi-, maansiirto- ja kaivukoneiden, vienti väheni merkittävästi.
Myös elintarvikkeiden vienti pieneni pitkään jatkuneen pienen myönteisen kehityksen jälkeen.
Tuonti väheni erityisesti energian takia. Siihen vaikutti erityisesti raakaöljyn hinnan lasku mutta myös sen tuontimäärien vähentyminen.
Kauttakulkuliikenne Suomen läpi Venäjälle väheni viime vuonna peräti viidenneksen ja tuntuvinta rekkaliikenteen hiljentyminen oli viimeisellä neljänneksellä. Liikenne laski neljättä vuotta peräkkäin.
Kaakkois-Suomen raja-asemilla liikenne väheni yhteensä noin kaksi prosenttia.
Maanteitse liikutettavat kauttakulkukuljetuksia ei lueta kauppataseeseen.
KAIJALEENA RUNSTEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
