Kemijoen Isohaaraanlisää kalastusvalvontaa
Kalastuksen valvontaa lisätään ja terävöitetään Kemijoen Isohaaran padon alapuolella.
Salakalastus tehdään muutenkin hankalammaksi. Ensin korjataan aluetta ympäröivä aita. Veteen on tarkoitus virittää salakalastusta haittaavia rakenteita.
Viranomaisten mielestä Isohaaran alapuolinen salapyynti on merkittävää. Ongelmasta yritetään nyt tosissaan eroon.
Poliisit ja merivartijat ovat luvanneet tarkkailla aluetta. Muitakin kalastuksenvalvojia on pestattu alueelle.
Yhteisvalvontaa ovat organisoineet Lapin kalatalouskeskus ja kalatalouden keskusliitto. Mukana ovat poliisin ja rajavartioiden lisäksi PVO vesivoima, alueen virkistyskalastajat, kalastusalue, osakaskunta, kalastusalue ja Lapin elykeskus.
Kalatalouden keskusliitto patistaa noudattamaan lakia ja hankkimaan kalastusluvat muuallakin. Kevään aikana on koulutettu pitkälle toistatuhatta kalastuksenvalvojaa, jotka ovat vesillä erityisesti nyt loma-aikana.
Kalatalouden keskusliiton järjestöjohtaja Risto Vesa yllättyi koulutuksen suosiosta. Mukaan on tullut paljon uusia nuoria valvojia.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
