Merimetsoa vaaditaan taas riistalinnuksi
Varsinais-Suomen elykeskus on myöntänyt Uudenkaupungin ja Kustavin alueelle poikkeusluvan yhteensä 300 merimetson ampumiseen tänä ja ensi syksynä.Osassa EU-maita poikkeuslupia myönnetään lievemmin perustein.
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) tutustui elokuun alussa merimetsojen valtaamaan Urpoisten saareen Uudenkaupungin edustalla. Mukana seurueessa olivat muun muassa kansanedustaja Ilkka Kanerva (oik.), Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Atso Vainio sekä kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä. Kuva: Ville-Petteri MäättäTiukasti suojeltua merimetsoa vaaditaan jälleen riistalinnuksi. Netissä asiaa koskevan adressin on allekirjoittanut jo lähes 5 000 ihmistä.
Merimetson kanta on kasvanut nopeasti koko 2000-luvun, ja samalla haitat ovat lisääntyneet.
Suomen ympäristökeskuksen mukaan pesiviä pareja oli tänä vuonna jo 24 000 eli viidennes viime kesää enemmän.
Poikaset mukaan lukien se tarkoittaa toista sataa tuhatta lintua.
Lupa 300 linnun ampumiseen
Varsinais-Suomen elykeskus on myöntänyt Uudenkaupungin ja Kustavin alueelle poikkeusluvan yhteensä 300 merimetson ampumiseen tänä ja ensi syksynä. Lisäksi munattomien merimetson pesien tuhoaminen ja häiritseminen on sallittua.
Euroopan unionin lintudirektiivin mukaan merimetsojen vähentämiseen voi myöntää poikkeusluvan esimerkiksi kalavesille tai metsätaloudelle aiheutuvan vakavien vahinkojen takia.
Osassa EU-maita poikkeuslupia myönnetään lievemmin perustein.
Näin on myös Ahvenanmaalla, jossa merimetson metsästys on sallittu. Ruotsissa metsästys on rajattu 1 800 yksilöön vuodessa. Ranskassa sallitaan lähes 50 000 merimetson metsästys.
Suomessa hallinto-oikeudet ovat ottaneet varsin tiukan linjan direktiivin tulkinnassa.
Kalastajien mielestä esimerkiksi Ruotsin ja Tanskan sallivampi linja poikkeuslupien myöntämisessä on saanut linnut muuttamaan Suomen rannikolle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
