Koululaisten taidot luonnontieteissä heikentyneet
Peruskoululaiset pitävät biologian ja maantiedon, mutta eivät fysiikan ja kemian opiskelusta.
Suurin osa oppilaista osaa luonnontieteitä tyydyttävästi, ilmenee viime toukokuussa peruskoulun 9. luokkien oppilaille järjestetystä luonnostieteiden seuranta-arviosta.
Huonoimmin arviossa osattiin biologian ymmärtämistä ja soveltamista vaativissa tehtävissä.
Biologiassa ja maantiedossa oppilailla oli eniten vaikeuksia ilmiöiden selittämistä vaativissa tehtävissä, fysiikassa tuottamistehtävissä. Vuoden 1998 arvioinnin kanssa vertailukelpoisia tehtäviä osattiin nyt huonommin kuin 13 vuotta aiemmin.
Tytöt osasivat poikia paremmin biologiaa ja maantietoa. Pojat osasivat fysiikkaa tyttöjä paremmin. Entisten Lapin ja Oulun läänien alueilla oppilaat osasivat paremmin biologiaa kuin Etelä- ja Länsi-Suomessa.
Suomenkieliset oppilaat osasivat eri luonnontieteitä paremmin kuin ruotsinkieliset oppilaat.
Arviointiin osallistui yhteensä 133 koulua, joista suomenkielisiä kouluja oli 118 ja ruotsinkielisiä 15. Arviointiin osallistui 6 000 oppilasta.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
