Kalastuslupa unohtuu monelta uistelijalta
Kalatalouden keskusliitto muistuttaa kesälomien kynnyksellä hoitamaan kalastusluvat kuntoon.
Muutaman vuoden takaisen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tekemän selvityksen mukaan vain alle puolet vapaa-ajankalastajista maksaa kalastuksenhoitomaksun. Tavallisimmin maksu jää maksamatta satunnaisesti kalastavalta.
”Maksut kannattaa maksaa, sillä varoilla rahoitetaan muun muassa kalakantojen hoitoa”, liitto muistuttaa.
Onkimiseen ja pilkkimiseen ei tarvita lupia. Muut kalastusmuodot vaativat 18–64-vuotiaalta kalastajalta aina luvan.
Viehekalastusta harrastavan 18–64-vuotiaan tulee maksaa kalastuksenhoitomaksun lisäksi joko kalastusläänikohtainen viehekalastusmaksu tai paikallinen kalastuslupa.
Verkkopyyntiin tai ravustukseen tarvitaan kalastuksenhoitomaksun lisäksi vesialueen omistajan lupa.
Valtion kalastusluvat voi hankkia Metsähallituksen verkkokaupasta tai esimerkiksi R-kioskilta. Maksukuitti tai sen kopio on pidettävä aina mukana kalastettaessa.
Kalastuksenhoitomaksu on 24 euroa kalenterivuodelta tai 7 euroa seitsemän vuorokauden kalastusjaksolta. Kalastusläänikohtainen viehekalastusmaksu on 31 euroa kalenterivuodelta tai 7 euroa seitsemän vuorokauden ajalta maksupäivästä tai muusta maksukuittiin merkitystä päivästä alkaen.
Suvi Niemi
Tarkemmat tiedot kalastusluvista: www.ahven.net/luvat ja
www.eraluvat.fi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
