VIERASKOLUMNI ProfeettaSanteri Alkio
Santerin Alkion syntymästä tuli kuluneeksi viime vuonna 150 vuotta. Alkio oli monessa mukana: valtiomies, kirjailija ja lehtimies.
Sain viime viikolla vastaanottaa Alkion kootut päiväkirjat, jotka professori Kari Hokkanen oli toimittanut. Luovutustilaisuus oli arvokas. Maalaisliiton, nykyisen Suomen Keskustan, pääideologin ja perustajan päiväkirjoja olivat luovuttamassa Hokkasen lisäksi puheenjohtaja Juha Sipilä, kansanedustajat Seppo Kääriäinen ja Lasse Hautala sekä puoluesihteeri Timo Laaninen.
Päiväkirjat olivat löytyneet yllättäen muutaman vuosi sitten. Niiden julkaisemista voidaan pitää merkittävänä kulttuurihistoriallisena tekona.
Kolmiosaiseen kirjasarjaan kannattaa tutustua, sillä niissä lukija pääsee keskelle päivänpolitiikkaa ja arkielämää Suomen historian kriittisinä aikoina. Kirjat kattavat ajanjakson vuodesta 1914 vuoteen 1930.
Alkio valittiin yksikamarisen eduskunnan ensimmäisissä vaaleissa vuonna 1907 kansanedustajaksi. Seuraavan vuoden vaaleissa hän putosi eduskunnasta, mutta palasi takaisin heti seuraavissa vaaleissa.
Alkio toimi muun muassa Maalaisliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana, sosiaaliministerinä ja eduskunnan varapuhemiehenä. Alkion kollegoita olivat Miina Sillanpää, Väinö Tanner, Juho Kusti Paasikivi, Pehr Evind Svinhufvud ja Kyösti Kallio.
Alkio oli alun perin Suomen työväenpuolueen jäsen. Työväenpuolue muutti nimensä 1903 sosialidemokraattiseksi puolueeksi. Jos Alkio olisi jäänyt työväenpuolueeseen, olisivat päiväkirjojen luovuttajat ja vastaanottaja ehkä löytäneet itsensä samasta puolueesta.
Päiväkirjoissa aukenee myös Alkion luonteen piirteet. Hän oli rakastava aviomies, huolehtiva isä ja ystävistään välittävä ihminen.
Alkio kirjoittaa hellästi vaimostaan, pohtii poikansa koulussa saamia muistutuksia ja järkyttyy syvästi ystävänsä ja kollegansa kuolemisesta espanjantautiin, josta Alkio itse onnistui toipumaan.
Alkiossa oli myös ehdottomuutta, joka ei aina helpottanut toimintaa käytännön päätöksenteossa.
Tammikuussa 1920 hän kirjoitti Maan Ääni -lehdessä seuraavasti: ”Kansojen liiton heimolaisajatuksena tulisi Euroopan niin ikään kiireesti ottaa harkitakseen kysymystä Euroopan yhdysvalloista. On ilmeistä, että oman rauhansa vuoksi Euroopan täytyy ruveta johtamaan politiikkaansa siihen, että valtojen väliltä katoaa tarve pitää yllä sotajoukkoja, tullirajoja ja eriarvoista rahaa.”
Varmaankin Alkion ajattelun punaisena lankana oli sotien ehkäiseminen, sillä hän oli nähnyt ensimmäisen maailmansodan järkyttävät seuraukset. Pasifisti Alkion ajatus eurooppalaisten valtioiden taloudellisen yhteistyön hyödyistä oli joka tapauksessa hämmästyttävästi aikaansa edellä.
Tänään EU:ssa on jo 27 jäsenvaltiota, jotka muodostavat sisämarkkina-alueen ja harjoittavat muun muassa yhteistä maatalous- ja kauppapolitiikkaa. Alkiota saattaisi hyvinkin lämmittää EU:lle viime vuonna myönnetty Nobelin rauhanpalkinto.
Alkio oli myös raittiusaatteen kannattaja. Hän oli yksi keskeisimpiä henkilöitä kieltolain säätämisessä. Kun sitten lakia ei kunnolla noudatettu, Alkion hermot kiristyivät ja hän ryhtyi sosiaaliminiterinä kekseliäisiin toimenpiteisiin.
”Hyvinkään hiiva- ja spriitehtaan kauppakirjat kirjoitin alle vuoden viimeisenä hallitustoimenpiteenä. Jos vain eduskunta nyt hyväksyy, silloin viinatehtailijain vastustuksen selkäranka murtuu”, Alkio kirjoitti joulukuun viimeisenä päivänä vuonna 1919 päiväkirjaansa.
Ja eduskuntahan kaupan hyväksyi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
