Jäät vahvistuvat nyt nopeasti, paksu lumikerros voi heikentää jään muodostumista paikallisesti
Ilmatieteen laitos julkaisi eilen tiistaina jäätiedotuksen, jonka mukaan Pohjanlahdella muodostuu nyt jäätä nopeasti. Perämeren pohjukassa on kiintojäätä 20–50 senttimetriä. Myös rannikoilla on eleensäkin jäätä paksummin kuin vuosi sitten.Paksuimmillaan merijään laajuus on helmikuun loppupuolella, ehkä maaliskuun alkupuolella. Merialueilla jäätyminen lähtee hitaasti käyntiin, koska meren pintavesien lämpötila laskee varsin hitaasti. Hyvissäkin olosuhteissa meren pintavesien lämpötila laskee vain noin yhden asteen viikossa.
Järvet jäätyvät aikaisemmin, mutta paikoin lunta on satanut varsin ohuen teräsjään päälle, jolloin syntyy heikompaa kohvajäätä. Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämä Ymparisto.fi -sivulta voi lukea, että Suonenjoen Iivedellä jään paksuus on 28 senttimetriä, josta teräsjäätä on vain 6 senttimetriä. Muita mittauspisteitä, joissa on alle 10 senttimetriä teräsjäätä on Lauritsalassa Saimaalla, Muroleen Palovedellä ja Oulunjärven Manamansalossa. Meren jäätilannetta voi seurata Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta, jopa melko havainnollisena värikuvana.
Tänään keskiviikkona lämpötila vaihtelee 20 ja 40 pakkasasteen välillä. Pakkasjakso voi kestää jopa viikon, mutta paikalliset lämpötilavaihtelut ovat silti melko yleisiä pilvisyydestä johtuen. Vaihteluvälin kireimmät lukemat eivät ole aivan jokavuotisia, mutta tilanne ei kuitenkaan ole erityisen poikkeuksellinen.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





