HS: Pietarin läheltä vuotaa myrkkyvesiä ympäristöön
Helsingin Sanomien ottamat näytteet paljastavat, että ongelmajätekaatopaikalta vuotaa läheisiin ojiin pahoja ympäristömyrkkyjä.
Ympäristöriskun vaikutukset voivat ulottua Suomenlahteen saakka, sillä vaarana on, että täysinäiset jätealtaat voivat tulvia ja vuotaa läheiseen Inkerinjokeen. Kuva: Markku VuorikariHelsingin Sanomat uutisoi, että Pietarin lähellä sijaitsevan Krasnyi Borin ongelmajätekaatopaikan myrkkyaltaista vuotaa vesiä ympäristöön. HS:n ottamat vesinäytteet paljastavat, että myrkyt eivät pysy altaissa, vaan niitä päätyy alueen ulkopuolelle.
Lehden mukaan kaatopaikan läheisestä ojasta otetut näytteet sisälsivät muun muassa PCB-yhdisteitä, jotka ovat pahimpia ympäristömyrkkyjä. PCB kertyy eliöihin ja voi jo pieninä pitoisuuksina aiheuttaa haittaa ihmiselle ja ympäristölle.
Suomen ympäristökeskuksen (Syke) haitallisten aineiden ryhmän päällikön Jaakko Mannion mukaan haitta-aineiden löytyminen kaatopaikan ulkopuolelta on selvä merkki vuodosta.
”Onhan tämä selvä signaali siitä, että ikäviä vuotoja siellä on. Etenkin PCB:n löytyminen on paha juttu, sillä sen kaikki kuormitus on pahasta”, Mannio sanoo.
Ympäristöriskin vaikutukset voivat ulottua Suomenlahteen saakka, sillä vaarana on, että täysinäiset jätealtaat voivat tulvia ja vuotaa läheiseen Inkereenjokeen. Se kuljettaisi myrkyt Nevaan, jonka virta veisi ne edelleen Suomenlahteen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

