
Törkeän eläinsuojelurikoksen selvitys jatkuu – esitutkinta kiinalaisomisteisella turkistarhalla alkoi vuosi sitten
Vuosi sitten Pohjanmaan poliisi tiedotti aloittaneensa törkeän eläinsuojelurikoksen tutkinnan turkistarhalla Kokkolassa. ”Esitutkinta jatkuu, työ on vielä kesken”, rikoskomisario Kristina Boholm kertoi MT:lle tänään torstaina.
Kokkolan Vitsarissa sijaitsevalla tarhalla kasvatettiin sinikettuja. Kuva on otettu helmikuussa 2020. Kuva: Esko Keski-Vähälä"Poliisin ja eläinlääkärin 13.4. suorittamassa tarkastuksessa on todettu, että kettutarhalle on jätetty eläviä eläimiä ravinnotta ja vedettä useiksi viikoiksi", Pohjanmaan poliisi kertoi 14.4.2020.
Samassa tiedotteessa kerrottiin, että tutkintaa johtaa rikoskomisario Kristina Boholm.
Onko poliisi tavoittanut tutkittavan tarhan kiinalaista omistajaa, MT kysyi Boholmilta tänään.
”En kommentoi.”
Boholm ei kommentoi tutkinnan etenemistä muutenkaan, mutta vahvistaa, että esitutkinta jatkuu.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan törkeätä eläinsuojelurikosta tutkitaan turkistarhalla, joka sijaitsee Kokkolan Vitsarissa.
Tarha on JP Turkis Oy:n, jonka pääomistaja on kiinalainen yrittäjä. Hän on asunut Suomessakin. Tällä hetkellä hän ei tiettävästi ole Suomessa.
"Ketut ovat olleet erittäin huonokuntoisia ja laihoja. Tarhalta on löytynyt myös muutamia kuolleita kettuja”, Pohjanmaan poliisi tiedotti vuosi sitten.
Poliisi kertoi myös, että tarhan omistajaa on "syytä epäillä törkeästä eläinsuojelurikoksesta", koska eläimiä on pidetty kauan ravinnotta ja vedettä.
MT tiedusteli poliisilta viime keväänä, onko esitutkinnassa kyse kiinalaisomisteisen JP Turkis Oy:n tarhasta.
"En kommentoi tämän enempää. Nyt keskitymme esitutkintaan", Boholm vastasi tuolloin.
Uudenkaarlepyyn Munsalassa turkistarhan ympäristöön oli heitelty lähes 40 kuollutta kettua. Kuva on otettu huhtikuussa 2020. Kuva: Mika HihnalaJP Turkiksen tarha Kokkolan Vitsarissa on ollut tyhjillään viime keväästä.
Vitsarin tarhan JP Turkis omisti. Lisäksi yritys oli vuokralaisena tarhalla, joka sijaitsee Munsalassa Uudessakaarlepyyssä.
Pohjanmaan poliisilla oli viime keväänä asiaa myös Munsalan tarhalle: turkistilan ympäristöön oli heitelty lähes 40 kuollutta kettua.
Poliisi meni tarkastamaan tarhan, kun sen suomalainen omistaja oli tehnyt ilmoituksen vuokralaisensa toimista.
Tarhan lähimaastoon Munsalassa heitellyt kuolleet ketut löytyivät viime vuonna toisena pääsiäispäivänä eli 13.4.2020.
Tammikuussa 2020 JP Turkis Oy aikoi kuljettaa eläviä siitoskettuja Kokkolan-tarhaltaan Kiinaan. Kokkolasta Helsinki-Vantaalle ketut oli määrä siirtää liettualaisilla autoilla, joita saapui tarhalle. Vientihanke raukesi. Kuva: Esko Keski-VähäläMunsalan tarhan tapahtumia on tutkittu rikoskomisario Ove Storvallin johdolla. Hänen työpaikkansa on Pietarsaaren poliisiasema, joka on osa Pohjanmaan poliisilaitosta.
"Rikos on laadultaan sellainen, että se selvitetään. Varsinkin, kun se kytketään yhteen Kokkolan tapahtumien kanssa”, Storvall sanoi MT:lle viime keväänä.
Kokkolan tapahtumilla hän viittasi törkeän eläinsuojelurikoksen tutkintaan, joka kohdistuu Vitsarin turkistarhaan.
MT on tavoitellut Storvallia tänään useasti, toistaiseksi hän ei ole vastannut puheluihin.
Tammikuussa 2020 JP Turkis Oy suunnitteli elävien siitoskettujen vientiä Kokkolasta Kiinaan. Vientihanke raukesi.
Lue lisää:
Vahvistus tutkinnasta turkistarhalla: "Poliisi tutkii törkeää eläinsuojelurikosta Kokkolassa"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

