Harmaa talousvähenee hitaasti
Hallituksen ensimmäinen vuosi on takana, mutta harmaan talouden torjumisesta ei ole euroja kassaan juuri kilissyt.
”Vuosi on kulunut päätöksien valmisteluun. Kun ne saadaan voimaan, alkaa tuloksia tulla”, verohallinnon johtaja Janne Marttinen sanoo.
Vauhtia toivotaan esimerkiksi rakennusalan veronumerosta. Sen ansiosta harmaa työvoima saadaan kitkettyä rakennuksilta, sillä jokainen työntekijä voidaan luotettavasti tunnistaa.
Muutoksia rakennusalalla tarvitaan, sillä noin 30 prosentista kohteita löytyi harmaata taloutta. Verottaja teki neljän vuoden aikana yhteensä 2 500 verotarkastusta.
Rakennuttajien mielestä verottajan tahti alkaa jo olla liiankin kova.
”Yritykset eivät pysy muutosten perässä”, työmarkkinajohtaja Tapio Kari Rakennusteollisuudesta sanoo.
Harmaan talouden torjuminen on yksi hallitusohjelman tärkeimpiä hankkeita.
Marttinen arvioi valtion menettävän sen vuoksi useita miljardeja euroja veroja ja maksuja joka vuosi.
Sivu 5
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
