Kirkasta ja kuplivaavirtaa pianHeinolasta Kiinaan
HEINOLA (MT)
Yrittäjä Marja Savioja kaataa kuohuviinilasiin vettä, jonka kuplat kantavat muistoja jääkaudelta. Maan uumenissa syntynyt kivennäisvesi pulppuaa pintaan Viikinäisten porakaivosta Heinolassa.
Kirkas kulta kulkee pumppaamolta vaatimattoman näköiseen piharakennukseen, jossa se sukeltaa pulloon ja saa kyytipojaksi tujauksen hiilihappoa.
Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, ensimmäinen kontillinen Vellamo-vettä lähtee pian Kiinaan. Saviojan luotsaama Heinolan Viqua on saanut Kiinan viranomaisilta sertifikaatin, jolla pulloveden viennin voi aloittaa.
Kiinnostusta riittää, sillä kiinalaiset eivät luota oman maansa elintarvikkeiden turvallisuuteen. Suomalaisen pulloveden tiedetään olevan puhdasta.
Ihannetilanteessa Suomen ja Kiinan välillä liikkuu pian kolme konttia sisältäen Vellamoa. Kohteena ovat hotellit ja ravintolat.
Toistaiseksi Vellamoa on myyty lähinnä Suomeen. Vuosituhannen vaihteessa sitä ostettiin myös Saudi-Arabiaan, mutta bisnes sille suunnalle tyrehtyi.
Savioja toivoo viennin aukeavan myös Venäjälle, Keski-Eurooppaan ja jopa Afrikkaan.
Vaikka pullovesi on saanut osin saastuttavan turhakkeen leiman, hyville vesille on valtavasti kysyntää. Maailmalla on muotia istua vesibaarissa maistelemassa vesiä ja jopa kilistää juhlat käyntiin muinaisista lähteistä pulpunneella vedellä.
Pullovettä kulutetaan vuosittain yli 200 miljardia litraa, eikä joissain maissa muuta voi juodakaan.
Savioja päätyi vesibisnekseen sattuman kautta. Parikymmentä vuotta sitten hän vuokrasi ystäviensä kanssa säännöllisesti Viikinäisten lomakartanon vuokramökkejä.
Sitä kautta Savioja tutustui kartanon väkeen ja auttoi isäntää hoitamaan juoksevia asioita. Kartano käytti läheisen porakaivon vettä silloin tällöin talousvetenä. Savioja keksi kiikuttaa raikkaalta maistuneesta vedestä näytteen isälleen, joka oli ammatiltaan kemisti. Kävi ilmi, että vesi sisältää ihanteellisen määrän luonnon kivennäisaineita.
Vuonna 1996 vesiesiintymä pakkohuutokaupattiin ja niin Saviojat päätyivät sen omistajiksi. Nyt perhe pullottaa ainoana yrityksenä Suomessa luonnon kivennäisvettä, joka on tutkitusti maailman puhtainta. Vesi ei sisällä lainkaan nitraatteja tai muita haitta-aineita.
Geologian tutkimuskeskuksen mukaan 15–30 prosenttia esiintymän vedestä on peräisin jääkauden ajalta tai jopa sitä vanhempaa. Vellamon keski-iäksi on arvioitu noin 5 000–8 000 vuotta.
Saviojan tiedossa ei ole, onko vastaavanlaisia vesiesiintymiä muualla Suomessa.
Saviojan mukaan suomalaisen veden vientiä ulkomaille jarruttaa alan yritysten pieni koko. Yhdistämällä voimansa ne voisivat toimittaa riittävän isoja eriä hilliten samalla kustannuksia.
Pullovesien vientiä Kiinaan virittelee ulkomaankauppaan keskittynyt suomalaisyritys Finnfor. Yrityksen toimitusjohtaja Jari Kokkonen on mukana raivaamassa väylää Vellamo-vedelle, jolle hän povaa suurta kysyntää pelkästään kotikaupungissaan Guangzhoussa.
Kokkonen lupailee, että ensi vuonna Kiinaan voidaan lähettää vähintään 200–250 konttia. Yhteen niistä mahtuu 22 000 litraa maailman puhtaimmaksi todettua kivennäisvettä.
KATJA KOLJONEN
Vuosi-
tuhannen vaihteessa Vellamoa ostettiin Saudi-
Arabiaan, mutta
bisnes sille suunnalle tyrehtyi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
