Kimolan kanava kunnostetaan veneilyreitiksi
Kouvolan ja Heinolan välisen veneliikenteen mahdollistavan Kimolan kanavan kunnostushanke on alkanut edetä vauhdilla muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen.
”Lupa-asioiden selvittely ja hakeminen ovat vieneet yllättävästi aikaa. Ne alkavat olla loppusuoralla. Kesän aikana valmistuvat suunnitelmat kanavan rakentamiseksi”, sanoo Kouvolan kaupungin edunvalvontapäällikkö Hannu Koverola.
Seuraava suuri kysymys on hankkeen rahoitus. Kustannusarvio lähentelee kymmentä miljoonaa euroa.
Kouvola, Iitti ja Heinola ovat luvanneet varautua ensi vuoden talousarvioissaan jokainen yhden miljoonan euron summalla.
”Valtion rahoitus on välttämätöntä. Odotamme valtion mukaantuloa budjettineuvottelujen yhteydessä syksyllä”, Koverola sanoo.
Valtiovarainvaliokunta suhtautuu asiaan myönteisesti ja siihen viitataan hallitusohjelmassa. Ministeriöistä käännytään liikenne- ja viestintä-, ympäristö- sekä työ- ja elinkeinoministeriön puoleen.
Lisäksi Euroopan sosiaalirahastolta ja EU:n aluekehitysrahastolta on mahdollista saada rahoitusta.
Kouvolan Jaalassa sijaitseva Kimolan kanava yhdistää Kymijoen vesistön Heinolan puolella sijaitsevaan Konniveteen ja edelleen Päijänteeseen asti.
Aikoinaan seitsemän kilometrin mittainen kanava rakennettiin puunuittoa varten. Viimeinen tukkinippu lipui vuonna 2002. Kanavan maamerkille, tukkinippunosturille, suunnitellaan korvaajaa venesulusta.
Tyhjänä lojuva kanava on suuri huolenaihe. Vesi ei virtaa, ja seisovassa vedessä lojuu puunuiton jäljiltä sellaista ainetta ja tavaraa, joka ei vesistöön kuulu.
Kanavan pohjasta on ruopattava satatuhatta kuutiota massaa pois. Lisäksi kanavauoman rantapenkereiltä on poistettava sortuvaa maa-ainesta ja kunnostettava penkereitä satojen metrien matkalta.
Kanavan kunnostusta varten perustettu Heinola–Kouvola-vesiväylän kannatusyhdistys on aktiivisesti ajanut asiaa.
”Kanavan lähistöllä asuvat maanomistajat ovat luvanneet sijoittaa kanavan perkaamisesta tulevat maamassat mailleen. Asiasta on jo mustaa valkoisella”, Koverola kertoo.
Ruopattavan massan vieminen kauas tulisi kalliiksi.
”Kesän aikana tehdään suunnitelmat, miten Vierumäelle johtavan tien ali saadaan rakennettua tunneli veneitä varten”, Koverola kertoo.
Kanavalla on koko talven ja kevään ajan tutkittu, kuinka laajoja töitä kunnostus vaatii. Maaperätutkimukset ovat pitkällä, ja tuloksia odotetaan lähiaikoina.
Koverola sanoo, että elokuun puolivälissä ollaan paljon viisaampia. Silloin tiedotetaan lisää hankeen etenemisestä.
SARI KESKITALO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
