päivän punkti Gallupien mukaan
Presidentinvaalien ensimmäinen kierros meni juuri niin kuin viimeisimmät gallupit ennustivat. Sauli Niinistö oli selkeä ykkönen ja Pekka Haavisto, jonka nousu alkoi näkyä kampanjan loppuvaiheessa, rynnisti kakkostilalle.
Vaalien uutinen on ilman muuta Pekka Haaviston menestys. Haaviston nousu presidentinvaalien toiselle kierrokselle on poliittista historiaa, koskaan aiemmin ei vihreiden edustaja ole ollut lähelläkään valintaa.
Haavisto voitti keskustan Paavo Väyrysen äärimmäisen niukasti. Vaalin ratkaisivat etelän suuret kaupungit, joissa Haaviston kannatus oli huomattavan paljon korkeampi kuin Väyrysen.
Kolmostilastaan huolimatta vaalien voittajiin kuuluu myös Paavo Väyrynen. Keskustan kunniapuheenjohtaja teki uskomattoman kampanjan nousemalla huonoista lähtöasetelmista lähelle loppukilpailua. Väyrynen toi keskustan takaisin politiikan ykköspöytiin, ylittihän Väyrysen ääniosuus keskustan kannatuksen eduskuntavaaleissa.
Väyrysen saavutus kertoo siitä, että politiikassa ei mikään ole annettua eikä itsestään selvää. Hyvin harva oli valmis laittamaan vielä puoli vuotta sitten montakaan ropoa likoon Väyrysen puolesta.
Nämä presidentinvaalit olivat katastrofi vasemmistolle ja varsinkin SDP:lle. Sosialidemokraattien pitkä valtakausi Suomessa on toistaiseksi ohi. Uudeksi valtionhoitajapuolueeksi on tullut kokoomus, joka on eduskunnan suurin puolue ja johtava hallituspuolue. Nyt kokoomuksella on erinomaiset mahdollisuudet saada oma miehensä myös tasavallan presidentin paikalle, ensimmäistä kertaa sitten Paasikiven aikojen.
Kun voittoja ja tappioita lasketaan, ei kannata unohtaa Timo Soinia. Soinin suoritus oli heikko eikä sitä muuta muuksi se, että Paavo Lipposella meni vielä huonommin. Jytky on ohi ja pulinat pois.
Toinen kierros on oma vaalinsa. Silti on tosiasia, että toinen kierros on helpompi Niinistölle kuin Haavistolle. Niinistö tarvitsee vain runsaat 13 prosenttiyksikköä lisää ääniinsä tullakseen valituksi, Haaviston olisi kerättävä lähes 32 yksikköä. Eikä ensimmäisen kierroksen kakkonen ole vielä koskaan voittanut toista kierrosta.
Se voi olla Haavistollekin ylivoimainen tehtävä, niin kovassa nosteessa kuin hän onkin ollut.
Toinen kierros
on helpompi
Niinistölle
kuin Haavistolle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
