MTK:n risteilyltäasiatietoaja yhteen-kuuluvuutta
SUOMENLAHTI (MT)
”Yksi unohtui: Yhteenkuuluvuus”, kommentoi maanviljelijä Kari Ilmonen kuunneltuaan MTK:n järjestöjohtajan Matti Voutilaisen kertomusta siitä, mikä MTK:n järjestämä uudet tuulet -risteily pitää sisällään.
Eilen torstaina alkaneelle ja tänään loppuvalle Tallinnan-matkalle osallistuu noin 250 MTK:n järjestöaktiivia. Viime vuonna matka tehtiin ensimmäistä kertaa ja hyvien kokemusten perusteella päätettiin lähteä uudestaan.
Mukana on paljon MTK:n yhdistysten ja liittojen puheenjohtajia. Esimerkiksi MTK-Häme oli kutsunut tänä vuonna myös sihteerit mukaan ja piti laivalla suunnittelukokouksen torstaina.
Voutilaisen mukaan matkalla kerrotaan jäsenille, minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia järjestöllä on, ”eli kerrotaan missä mennään”.
MTK:n koko johto sekä eri alojen asiantuntijat ovat mukana laivalla ja jäsenet voivat kysellä mieltään askarruttavista asioista.
Lisäksi MTK:n yhteistyökumppanit kertovat tulevaisuudennäkymistään, etunenässä Lähi-Tapiola.
Tärkeää on myös viihdepuoli, torstai-iltana Tallinnan lentosatamassa on show.
MTK-Korpilahti-Muuramen varapuheenjohtaja, sianlihaa tuottava Ilmonen toteaa, että asian lisäksi risteilyltä haetaan tietenkin mukavaa seuraa.
”Viljelijät ovat aika yksinäisiä. Ei ole työkavereita työpaikoilla”, Ilmonen toteaa. ”Sen vuoksi tällaiset risteilyt ovat tärkeitä.”
”Suomalaiset ovat sellaisia, ettei täällä oikein kysellä, mitä todella kuuluu. Enemmänkin saisi olla kiinnostusta, vaikka useimmilla tietty naapurustopiiri onkin.”
Ilmosella on lähialueella tilanne kohdallaan, kun Korpilahti liittyi Jyväskylään.
”Tässä ollaan oman alan markkinajohtaja kotikylässä eli Jyväskylässä”, hän vitsailee.
JOUKO KYYTSÖNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
