Alkoholi vähentäähermosolujen syntyä
Alkoholin nauttimista kohtuudella pidetään yleisesti terveydelle vaarattomana, ellei jopa hyödyllisenä.
Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan jo kohtuullisena pidetyn alkoholimäärän, veren alkoholipitoisuus 0,8 promillea, nauttiminen kahden viikon ajan häiritsi aikuisten rottien aivojen normaalia toimintaa.
Neuroscience-lehdessä julkaistu tutkimus tehtiin Yhdysvaltojen New Jerseyssä toimivassa Rutgersin yliopistossa ja Jyväskylän yliopistossa.
Muistin ja oppimisen kannalta tärkeässä rakenteessa eli hippokampuksessa syntyi tavallista vähemmän uusia hermosoluja. Vaikutukset hermosolujen uusiutumiseen olivat samanlaiset sekä uros- että naarasrotilla.
Vaikka rotilla ei havaittukaan samanaikaista kehon lihasliikkeiden tai oppimisen heikentymistä, on hermosolujen jakaantumisen häiriintyminen osoitus siitä, että kohtuullinenkin alkoholin nauttiminen jättää jälkensä aivoihin ja saattaa heikentää aivojen rakenteellista sopeutumiskykyä.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
