Putin pelkää kuollakseen
Naapuriin sattuneesta öykkärivaltiosta emme pääse eroon.Uskomaton arpaonni antoi meidän syntyä yltäkylläiseen ja demokraattiseen Suomeen. Onneamme varjostaa kuitenkin naapuriin sattunut öykkärivaltio.
Venäjästä emme pääse eroon, eikä se siitä paremmaksi muutu. Sen on historia kerta toisensa jälkeen osoittanut.
Venäjää johtavat yksinvaltiaat, joiden kuva ympäröivästä todellisuudesta on harhainen. Se on yksi syy, miksi heidän on pönkitettävä valtansa väkivaltakoneistolla.
Niin on aina ollut ja tulee olemaan.
Väkivaltakoneiston lisäksi Venäjän diktaattoreilla on tukenaan valtaapitävien miesten verkosto. He keskittyvät kahmimaan maan rikkauksia omille pankkitileilleen.
Kaiken kattava korruptio sitoo etuoikeutetut virkamiehet ja liikemiehet tällä hetkellä valtaa pitävän Putinin taakse. Rivistä ei voi livetä. Sitä yrittävät menettävät omaisuutensa lisäksi vapautensa tai henkensä.
Myös opposition edustajien kohtalona on hengenlähtö tai vankeus. Se on vaientanut tehokkaasti maan nykyjohdon vastaiset murinat.
Venäläiset vaalit ovat aina olleet näytelmä. Siinä alueet kilpailevat, kuka kehtaa väärentää kulloisellekin diktaattorille korkeimman kannatusprosentin.
Venäläiset ovat tottuneet valtion levittämään propagandaan ja yhteiskuntaa mädättävään korruptioon. Heistä ei ole muutoksen tekijöiksi.
Venäläisille Putin on tae linnarauhan jatkumisesta. Hän saa siis jatkaa niin kauan kuin kansalaisten arki pysyy jotenkuten siedettävänä.
Putinia eivät kosketa sotilaiden ja siviilien kärsimykset Ukrainassa. Tykinruuaksi Putin syöttää maan köyhistä ja syrjäisistä tasavalloista haalittuja näköalattomia nuorukaisia, palkkasotureita ja rangaistusvankeja.
Moskovan ja Leningradin venäläisnuorukaisten lähettämistä Ukrainaan Putin sen sijaan arkailee vastareaktion pelossa. Hän tietää, että valta maassa vaihtuu kyseisten kaupunkien kaduilla.
Sodan suhteen tilanne on toivoton. Ukrainan voimat eivät riitä voittoon ilman lännen huomattavasti nykyistä suurempaa tukea.
Itsensä nurkkaan loukuttaneelle Putinille taas riittää sodan jatkuminen. Hänelle ainoa ulospääsy on lännen väsyttäminen vuosia jatkuvaan sotaan.
Kyseessä on täydellinen patti, sillä länsi ei voi antaa Putinille pienintäkään voittoa. Se rohkaisisi hänet uuteen yritykseen.
Venäjän vaatimukset turvallisuustakuista ovat naurettavia ja niistä puhuminen pelaa Putinin pussiin. Venäjä itse on ainut uhka rauhalle.
Siksi Venäjä on pistettävä polvilleen ja sen johtajat on saatava vastuuseen sotarikoksista, jotta maa muistaisi läksynsä.
Toisen maailmansodan jälkeen yksi suurimmista virheistä oli, että neuvostojoukkojen järkyttävät sotarikokset jätettiin rankaisematta. Se näkyy venäläisten nykyisessä sodankäynnissä.
Ainut lohdullinen asia tässä on, että länsimaisen demokratian puolesta taistelevat ukrainalaissotilaat ja siviilit eivät ole ainoita, jotka joutuvat pelkäämään henkensä edestä.
Myös Putin nukkuu yönsä huonosti. Hän pelkää valtansa, omaisuutensa ja henkensä puolesta. Siitä kertovat massiiviset turvajärjestelyt, jotka hän on suojakseen rakentanut.
Selvää on, että ne eivät diktaattorin takaraivossa jäytävää pelkoa poista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





