HK:n myynti kasvoi, tulos notkahti
Pohjois-Euroopan lihajätti kantaa huolta raaka-aineen saatavuudesta.HK Scan -konsernin liikevaihto kasvoi vajaan viidenneksen 2 491 miljoonaan euroon viime vuonna, joskin kasvua selittää osaltaan tanskalaisen siipikarjayhtiön hankinta loppuvuonna 2010.
Liikevoitto notkahti 39,6 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin se oli 48 miljoonaa euroa. Voitto ennen veroja suistui liki 70 prosenttia 11,3 miljoonaan euroon.
Suomen ja Ruotsin tytäryhtiöt takoivat samankokoista voittoa suhteessa liikevaihtoon, mutta Tanskan uusi yksikkö jäi selkeästi tappiolle. Baltiassa ja Puolassa tulosvauhti jatkui parhaana.
Toimitusjohtaja Matti Perkonojan mukaan liikevoitto elpyi alkuvuoden heikon kehityksen jälkeen viimeisellä vuosineljänneksellä, joka oli tuloksiltaan vuoden paras.
”Merkittävimmät epävarmuustekijät konsernin liiketoiminnassa liittyvät raaka-aineiden, erityisesti suomalaisen ja ruotsalaisen sianlihan sekä tanskalaisen siipikarjanlihan, hintakehitykseen ja saatavuuteen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

