vierasyliö Viljelijöiden mahdollisuuksia perinneympäristöjen hoitoon parannettava

Puustoisia perinneympäristöjä ovat erilaiset metsän ja niityn välimuodot, kuten metsälaitumet, hakamaat ja lehdesniityt. Nämä ympäristöt ovat syntyneet perinteisen karjatalouden, lehdestämisen, laiduntamisen ja heinänteon seurauksena.

Metsälaitumet, hakamaat ja lehdesniityt on arvioitu äärimmäisen uhanalaisiksi luontotyypeiksi. Näiden perinneympäristöjen häviäminen on vakava uhka eliölajistolle, sillä Suomen uhanalaisista lajeista lähes neljännes elää ensisijaisesti perinneympäristöissä.

Uhanalaistuminen ei ole ihme, sillä useimpien perinneympäristöjen pinta-ala on vähentynyt yli 90 prosenttia viimeisen 50 vuoden aikana. Syinä tähän ovat olleet maatalouden muuttuminen, laidunnuksen loppuminen ja metsätalouden yleistyminen.

Helsingin yliopistossa on valmistunut tuore tutkimus maanviljelijöiden kokemuksista puustoisten perinneympäristöjen hoitoon liittyen. Tutkimuksessa selvitettiin hoidon haasteita ja parannusehdotuksia tukeen tai hoitoprosessiin liittyen.

Kysely lähettiin Lounais-Suomessa ja Keski-Suomessa 264 maanviljelijälle ja maanomistajalle, joilla on hoidossa puustoinen perinneympäristö ja jotka ovat saaneet tukea ainakin vuoteen 2005 asti.

Puustoisten perinneympäristöjen hoitamisen ongelmiksi vastaajat ilmoittivat suuren työmäärän, mahdollisista virheistä koituvien sanktioiden pelon, lisärehun antamisen kiellon, riittämättömän taloudellisen tuen, perinneympäristön ja kylvönurmen yhteisaitauskiellon sekä tuen hakupapereiden täyttämisen hankaluuden.

Vastaajilta kysyttiin parannusehdotuksia puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittämiseen. Useimmin vastauksissa mainittiin taloudellisen tuen nostaminen, tukiehtojen lievennys, käytännön hoitotyön helpottaminen, hakupapereiden yksinkertaistaminen sekä neuvonnan lisääminen.

Viidennes kyselytutkimukseen osallistuneista jätti kuitenkin vastaamatta parannusehdotuksia kartoittaneeseen kysymykseen.

Myös aikaisemmissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että vaikka viljelijä näkeekin perinneympäristöjen hoidon prosessissa ongelmia, niin parannusehdotuksia ei kuitenkaan osata esittää. Näin maatalouden kehittämisorganisaatioiden rooli korostuu hoidon kehittämisessä.

Tilakohtaisen neuvonnan lisääminen ja laadun parantaminen ovat tärkeitä kehittämistarpeita, sillä niiden avulla moni hoitoon liittyvä ongelma saattaa ratketa. Neuvontaa ovat erityisesti toivoneet hoitoa ja laidunnusta aloittelevat tilat.

Maksuttomalla neuvonnalla voitaisiin ratkaista monia hoitoon liittyviä ongelmia, ja tukiehtojen perusteet voisivat avautua paremmin viljelijöille.

Jotta viljelijöiden olosuhteet tuen

saannin ja hoidon arvioinnin suhteen olisivat samanlaiset koko maassa, tulisi viranomaisten toimien olla yhtenäiset. Tarkemmat yhteiset viranomaistoiminnan käytännöt ovat keskeinen tekijä siinä, että epätasa-arvoisia päätöksiä ei tapahtuisi.

Myös sanktiot voivat viljelijöiden näkökulmasta olla joskus liian kovat, joten niiden järkeistämistä kannattaisi harkita. Kun tarkastukset muutettaisiin enemmän neuvoa-antaviksi, viljelijöiden ei tarvitsisi enää pelätä niitä.

Hoitokäytänteitä saatetaan joutua muuttamaan tukikauden aikana, esimerkiksi laidunnuksesta siirrytään niittoon, jolloin tukiehtoihin tulisi löytyä joustoa.

Tutkimuksessa nousi esille, että hoitosuunnitelmat ja -ehdot kannattaisikin tehdä tilakohtaisesti. Viljelijöillä saattaa olla halua tehdä asioita omalla tavallaan, jolloin tulisi tarkastella ennen kaikkea lopputulosta, jotta se vastaa tuen ehtoja.

Moni viljelijä toivoi myös tuen

hakupapereiden muuttamista yksinkertaisemmiksi, joten mahdollisuutta siihen tulisi harkita.

Haun helpottamista muutenkin pitäisi miettiä, koska hoidon piiriin tarvitaan yhä enemmän perinneympäristöjä. Jos hakuprosessi on liian hankala, viljelijä voi menettää kiinnostuksensa hoitoon jo ennen kuin se on alkanutkaan.

Viljelijöiden kokema tukimäärän riittämättömyys työmäärään nähden nousi vahvasti esille myös tässä tutkimuksessa, kuten monessa muussakin jo aiemmin. Toisaalta osa viljelijöistä on kokenut, että erityisesti pitkään laidunnutetuilla hoitokohteilla tuki on riittävä.

Joskus on esitetty kannustuslisän maksamista erityisen arvokkailla kohteilla, mutta viranomaiset ovat tyrmänneet ehdotuksen toteuttamiskelvottomana.

Neuvonnassa tulisi korostaa, mitä kaikkea tähän kustannusperusteiseen erityisympäristötukeen voi laskea.

Viljelijät eivät ehkä osaa laskea siihen kaikkea sitä työtä, mikä olisi sallittua. Selvää kuitenkin on, että kustannukset kattava tuki on edellytys hoidon aloittamiselle ja sen jatkumiselle.

Perinneympäristöjen hoidossa pitkän hoitojatkumon varmistaminen on avainasia, jotta hyödyt luonnon monimuotoisuudelle toteutuvat.

Viljelijät kokivat lisärehu- ja yhteisaitauskiellot haasteina ja toivoivat niihin joustoa. Luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen -tuessa nämä ovat sallittuja toimenpiteitä.

Viljelijät myös pitävät pienten perinneympäristölohkojen erillistä laiduntamista työläänä. Näistä aiheutuvia haittoja olisi syytä tutkia enemmän ja sallia yhteisaitaus, jos siitä ei ole kyseisen alueen luonnon monimuotoisuudelle haittaa.

Luonnon hyvinvointi on puustoisia perinneympäristöjä hoitaville viljelijöille kuitenkin tärkeä: se nousi kolmanneksi tärkeimmäksi hoitomotiiviksi maiseman ylläpidon ja taloudellisen tuen jälkeen.

Valmistelussa olevassa maataloustukien uudessa ohjelmakaudessa on tärkeä vaikuttamisen paikka perinneympäristöjen hoidon mahdollisuuksiin ja tulevaisuuteen Suomessa.

SANNA LAANTI

PANU KUNTTU

Laanti on puustoisten perinneympäristöjen hoitoa tutkinut

agroekologi ja Kunttu WWF

Suomen metsäasiantuntija.

Avaa artikkelin PDF