Verohallinto sulkee pienet toimistot
Verohallinto on sulkemassa kaikki sellaiset toimipisteet, joissa on alle 15 työntekijää. Kaikkiaan pieniä toimistoja on 40, ja niistä suurin osa sijaitsee pienillä paikkakunnilla.
Maaseudun Tulevaisuus kertoi verohallinnon suunnitelmista jo viime lokakuussa. Silloin kaikkien alle kymmenen työntekijän toimistojen sanottiin olevan sulkemisuhan alla.
Osa suljettavista toimistoista jatkaa toimintaansa etätyöpisteinä, joissa ei ole asiakaspalvelua.
Verohallinnon mukaan ketään ei uudistuksen seurauksena olla irtisanomassa.
Muutoksia verottaja on perustellut muun muassa tehokkaammalla töiden järjestämisellä sekä pienten toimipisteiden henkilöstön turvallisuudella. Verohallinto haluaa myös ohjata asiakkaat käyttämään ensisijassa sähköisiä palveluita.
Tällä hetkellä verohallinnolla on Suomessa yhteensä noin 80 palvelupistettä. Lisäksi veroasioita voi hoitaa noin 50 yhteispalvelupisteessä.
Toimipisteet on tarkoitus sulkea vuoden 2013 loppuun mennessä.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
