Miten hakkuissa käy puiden juurisienille?

Olemme yhä riippuvaisia metsistä, metsäsuomalaisia. Koko Suomi olisi jäänyt asuttamatta, jos täällä ei olisi kasvanut puita.

Metsä on tarjonnut suojaa, ravintoa, lämpöä sekä rakennus- ja tarveaineksia. Osaamme ehkä kiittää puita menestyksestämme, mutta se ei oikeastaan riitä: taloutemme perustana ovatkin sienet!

Puut eivät omilla juurillaan pysty keräämään niin paljon vettä ja ravinteita kuin ne tarvitsevat. Avuksi tulevat sienet, jotka kasvattavat rihmastonsa puiden juureen. Yhdessä rihmasto ja juuri muodostavat sienijuuren.

Sienirihmasto laajentaa juuriston ulottuvuuden ja tehokkuuden jopa tuhatkertaiseksi.

Useimpien kasvien ja kaikkien kangasmetsän puiden, pensaiden ja varpujen elämä perustuu kumppanuuteen sienien kanssa.

Hienoimpien juurien kärjissä kasvi ja sienet käyvät kauppaa: Sienet antavat kasville vettä ja siihen liuenneita ravinnesuoloja. Vastineeksi ne saavat kasveilta yhteyttämistuotteita, siis auringon energiaa.

Tuhannet eri sienilajit muodostavat sienijuuria tuhansien eri kasvilajien kanssa. Erilaisia sienijuuria on muutamaa päätyyppiä.

Vanhin sienijuurityyppi on keräsienijuuri eli arbuskelimykoritsa. Se syntyi jo silloin, kun ensimmäiset vihreät kasvit nousivat maalle 400 miljoonaa vuotta sitten. Se on yhä yleisin sienijuuri ja vallitsee ruohoilla, heinillä ja saniaisilla.

Myös pihlaja, omenapuu, vaahtera ja saarni luottavat keräsienijuureen. Siinä sienirihmasto tunkeutuu juuren kuoriosan solujen sisään, jossa ravinteiden ja sokereiden vaihto tapahtuu. Keräsienet eivät tee itiöemiä eikä niitä ole tavattu itsenäisinä, ilman kasvikumppania elävinä.

Meidän ilmastossamme tärkein sienijuurityyppi on pintasienijuuri eli ektomykoritsa, koska juuri se on metsäpuittemme sienijuuri. Siinä sienikumppaneina ovat kantasienet, muun muassa tutut tatit, rouskut, haperot, valmuskat, vahverot ja kärpässienet.

Rihmasto muodostaa juurenkärjen ympärille tiiviin, huopamaisen tupen, jonka näkee paljain silminkin, kun metsämaata kaivaa. Sienirihmat kasvavat juuren pintasolujen väliin niin tiiviisti, ettei erikseen voi erottaa juuren ja sienen soluseinää.

Rihmasto ei kuitenkaan kasva solujen sisälle. Ravinteiden vaihto tapahtuu sienirihmaston ja juuren solujen kosketuskohdassa.

Yhdellä puulajilla on samanaikaisesti useita sienikumppaneita. Sieniä on pidetty uskollisempina: useimmat juurisienistä ovat vain yhden tai muutaman puulajin seuralaisia. Totuus ei ehkä ole aivan näin yksinkertainen.

Elossapysymisen varmistamiseksi sienillä saattaa olla puiden ohella aivan toisenlaisiakin kumppaneita.

Meikäläisten metsäpuiden kanssa pintasienijuuren muodostavat sienet ovat kehittyneet lahottajista. Ne ovat ehkä alun perin olleet suorastaan puiden loisia. Puut ovat kuitenkin taltuttaneet ne yhteistyökumppaneiksi, jotka rauhanomaisesti vaihtavat energiaa ja ravintoa sienijuuressa.

Jopa pahana tuholaisena tunnettu juurikääpä voi elää männyn juurisienenä! Kyse on painista, jossa kasvi ja sieni ottavat koko ajan mittaa toisistaan.

Sienen ja puun liitto on varsin monipuolinen ja vieläkin yksityiskohdissaan huonosti tunnettu. Eri sienilajien rooli voi olla erilainen. Paitsi hankkimalla ravintoa, sienet hyödyttävät isäntäänsä myös suojelemalla juurenkärkiä vihollisilta: toisten sienten, bakteerien tai jopa eläinten, kuten sukkulamatojen, hyökkäyksiltä.

Kun metsä kaadetaan paljaaksi, muuttuu maaperäeliöstön elämä ratkaisevasti.

Maan pinta kuivuu, lämpötilat vaihtelevat nopeasti, karikkeen tulo loppuu ja puiden juurisienet menettävät yhteistyökumppaninsa.

Mutta kuinka käy sienikumppanin, kun puu kuolee? Aiemmin oletettiin, että sienikin kuolee, että avohakkuu hävittää aukolta puiden juurisienet tyystin.

Käsitystä tuki se, ettei aukolta enää löytänyt juurisienten itiöemiä.

Emme edes tiedä, onko isäntäkasvi juurisienten rihmastolle välttämätön. Toki tiedettiin, että monikin sieni voi elää vuosikymmeniä pelkkänä rihmastona, itiöemiä tekemättä, jos kasvuolot ovat huonot. Mutta voisivatko ne elää rihmastoina lahottajina ilman yhteyttä vihreisiin kasveihin?

Aikaisemmin tutkijoilla ei ollut juurikaan keinoja pelkkien rihmastojen määrittämiseen, mutta nyt sienilajit voi tunnistaa rihmastostakin lajilleen dna-analyysien avulla. Tämä uusi tutkimusmenetelmä avaa vähitellen silmiemme eteen maan monimuotoisen elämän.

Kanervakasveilla on sienijuuresta omat sovellutuksensa, joista osa muistuttaa puiden pintasienijuurta. Ainakin osa puiden juurisienistä on yhteisiä kanervakasvien kanssa.

Varhaisimpia havaintoja tästä on mäntykukka, joka ottaa ravintonsa männyltä sienirihmaston välityksellä. Se on siis männyn ja männyn juurisienen loinen. Samalla tavoin elävät talvikkien nuoret taimet. Kun ne saavat vihreät lehdet, ne alkavat yhteyttämään normaaliin tapaan.

Avohakkuu ei siis välttämättä ole kuolemantuomio puiden juurisienille. Ne voivat elää siellä kariketta lahottaen ja yhteistoiminnassa varpujen kanssa pitkäänkin. Kun aukolle sitten ilmaantuu puiden taimia, ne saavat välittömästi maaperästä itselleen sopivan sienikumppanin.

SEPPO VUOKKO

Avaa artikkelin PDF