Talvivaaraa vaaditaan kuriin
Vaatimukset Talvivaaran kaivoksen ja metallitehtaan paremmasta ohjauksesta voimistuivat, kun kaivoksella oli havaittu taas uusi vuoto. Kipsisakka-altaasta karkasi arviolta 400 000 kuutiometriä metallipitoisia vesiä. Vuoto tukittiin tänään.Sotkamon kunnan poliittinen johto vaatii valtiolta tiukempaa omistajaohjausta.
Valtionyhtiö Solidium nousi Talvivaaran suurimmaksi omistajaksi tiistaina päättyneessä osakeannissa. Valtiolla on kaivosyhtiöstä nyt yhdeksän prosentin osuus. Solidiumin poliittinen ohjaus kuuluu ministeri Heidi Hautalan (vihr.) vastuulle.
Solidiumin talousjohdon mukaan kaivosyhtiön rahoitus riittää ympäristöasioiden kuntoon saamiseen.
Tämänkertainen vuoto alkoi sunnuntaina ja saatiin tukittua puolilta päivin. Kaivosyhtiö kertoo pysäyttäneensä vuotaneet vedet varoaltaisiin. Altaiden tilavuus on yli 600 000 kuutiometriä.
Yhtiön mukaan vuotovesiä ei pääse käsittelemättöminä kaivosalueen ulkopuolelle.
Vuoto oli samassa altaassa kuin marraskuussakin mutta tällä kertaa eri lohkossa. Muissa kaivoksen altaissa pohjat on vahvistettu paremmin kuin vuotoaltaassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


