Puoluejohtajat purkaisivatkuntien sääntelyä
Suomen Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma toivoo konkreettisia esityksiä kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämiseksi. Kunnan roolista tulevaisuudessa tarvittaisiin hänen mukaansa lisää tietoa, mutta vastauksia ei ollut tarjolla Kuntamarkkinoiden puoluejohdon paneelissa Helsingissä keskiviikkona.
Pääministeri Alexander Stubb (kok.) tunnusti kuntaosaajien keskellä olevan oman mukavuusalueensa ulkopuolella, sillä Eurooppa on hänen ykkösasiansa.
”Sote-uudistus, säästöt, kuntayhtymät, metropolihallinto ja kuntaliitokset”, Stubb luetteli asioita, joihin on panostettava.
Stubbin mukaan kuntien toimintaa sääteleviä normeja on syytä purkaa, on löydettävä parempia tapoja toimia ja julkisen talouden on supistuttava.
Myös valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) oli valmis tarkastelemaan vanhentuneita normeja, jotka estävät järkevää toimintaa.
Rinne korosti talouskasvua ja työttömyyden voittamista. Hän toivoi työnvälitykseen uusia ratkaisuja, sillä kuntien vastuulle tulee jatkossa 180 000 pitkäaikaistyötöntä.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä toivoi valtion luottamuksen palauttamista kuntiin.
”Kuntapäättäjät ovat kyllästyneet valtioon ja kunnille on annettava työrauha.”
Valtionosuusuudistuksen myötä kuntalaisten eriarvoisuus on lisääntynyt.
Sipilä kaipasi kuntien ja kuntalaisten aitoa kuuntelemista, kun sote-lain sisältöä hiotaan.
”Tietojärjestelmät ovat keskeisessä roolissa ja oikeudenmukaisuuden palveluissa on toteuduttava. Yhdessä kuntalaisia kuulemalla voimme tehdä tästä toimivan mallin.”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinia tuurannut Henna Mäntylä peräsi hänkin normien purkamistalkoita. Hän kysyi, mitkä ovat riittävät hyvinvointipalvelut, jotka takaavat kaikille inhimillisen elämän.
”Isot rakenteelliset uudistukset ovat välttämättömiä ja niitä on rohkeasti tehtävä. Turhaa sääntelyä purkamalla saadaan suuria säästöjä”.
Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö korosti työ- ja elinkeinoelämän muuttumista. Kymmenen vuoden päästä entistä useampi työ voidaan automatisoida.
”Kunnat ovat edelläkävijöitä edistämässä kumppanuutta yrittäjien kanssa. Biokaasulla, joukkoliikenteellä ja sähköautoilla saadaan energiatehokkuutta.”
Niinistön mukaan kunnilla on iso rooli vaikuttaa, miten sote-uudistus toteutuu ja sitä on käytettävä.
”Vaikka kunnat ovat tiukoilla, oppimisesta, koulutuksesta ja tutkimuksesta ei saa tinkiä. Asukasdemokratiaa on kehitettävä ja on saatava ihmiset mukaan kehittämään kuntia, joille on annettava vapaat kädet purkaa normeja”.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sanoi, että valtion on tasattava kuntien eroja. Esimerkiksi pieni Kivijärven kunta on esittänyt tuloveroon 3,25 prosentin korotusta. Kuntauudistus on tarpeen, jotta syntyy tarpeeksi vahvoja kuntia.
Arhinmäki korosti sote-palveluissa julkisen sektorin roolia, ettei julkisilla varoilla toteutetut palveluiden voitot mene veroparatiiseihin.
Lukuisat näytteilleasettajat eivät innostuneet Arhinmäen kannanotosta, sillä suuri osa heistä oli yksityisiä hoiva- ja terveysalan palvelujen tuottajia.
”Yrittäjät ovat aktiivisia kuntasektorilla. Jos näin ei jatku, kymmenen vuoden päästä tuloveroprosentti on 30”, varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Suomen Yrittäjistä ennakoi.
Kujalan mukaan kuntien tuottavuus on laskenut ja julkisen sektorin kasvu paisunut liian suureksi.
SARI KESKITALO
Kunta-
päättäjät
ovat kyllästyneet valtioon ja kunnille
on annettava
työrauha.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
