Pohjoiskarjalainen komposiitti valmiina maailmanvalloitukseen
”Minä en puutu enää tuotantoon, vaan se on muutama vuosi sitten palkatun tuotantopäällikön vastuulla”, sanoo toimitusjohtaja Esa Kaasinen. JAAKKO KILPIÄINEN Kuva: Viestilehtien arkistoKONTIOLAHTI (MT)
Kun sekoittaa puolet petäjäistä, eli havusellua ja puolet muovirouhetta, syntyy luonnonkuitukomposiitti. Materiaali, jolla on paljon hyviä ominaisuuksia, mutta joka vielä odottaa isoa läpimurtoa markkinoille.
Kilpailua alalla ei vielä juuri ole, sillä luonnonkuitukomposiittien käyttö on vielä taipaleensa alussa, kuvailee komposiittia ja muovituotteita valmistavan Plasthill Oy:n toimitusjohtaja Esa Kaasinen.
Luonnonkuitkomposiitin ke-
hitystyö alkoi Pohjois-Karjalassa 2000-luvun alussa. Kaupallisen toiminnan käynnisti Kareline Oy. Viime vuonna Plasthill osti Karelinen tuotantolinjan ja tuotemerkit.
Plasthillin lisäksi metsäyhtiö UPM valmistaa erilaisia muovia ja puuta yhdisteleviä komposiitteja.
”Mutta kyse on erilaisesta komposiitista kuin meidän raaka-aineemme. Meillä havukuitua käytetään useiden eri muovilaatujen ominaisuuksien parantajana.”
Luonnonkuitukomposiitti on muun muassa perusmuovia lujempaa ja jäykempää. Se soveltuu myös hyvin tuotteisiin, joissa seinämävahvuudet vaihtelevat paljon, kuvailee Kaasinen materiaalin ominaisuuksia.
Yksi komposiitin ylivertainen ominaisuus puuhun verrattuna on, että se ei elä kosteuden vaihtelujen mukaan.
Elintarvikekelpoisena materiaalina siitä voidaan valmistaa esimerkiksi astianpesukoneen kestäviä kattaustuotteita.
15-vuotiaan Plasthillin toiminta on ollut alusta asti ympäristötietoista.
”Solmimme vuonna 1998 sopimuksen paikallisen sähköyhtiön kanssa vihreästä sähköstä. Olimme tuolloin Suomen ensimmäinen teollinen yritys, joka käytti tuotannossaan vihreää sähköä ja käytämme yhä”, kertoo Kaasinen.
Luonnonkuitukomposiitti on kierrätettävää. Valmis tuote voidaan rouhia ja käyttää raaka-aineena uudelleen tai hyödyntää energiana polttamalla.
”Riippuen markkina-alueesta luonnonkuitukomposiitissa on herättänyt kiinnostusta joko materiaalin hyvät ominaisuudet tai ympäristönäkökulma”, kertoo Kaasinen messuilta saaduista kokemuksista.
Kierrätettävien materiaalien suosimisen ja vihreän sähkön lisäksi osa ympäristötietoisuutta on tuotannon pieni hukkaprosentti.
”Hukkaprosentti jää marginaaliseksi. Virheelliset tuotteet ja tuotannossa mahdollisesti syntyvät valukanavat kierrätetään ja käytetään raaka-aineena uudelleen.”
Ruiskuvalumenetelmällä muovituotteita valmistavia yrityksiä on Suomessa ja maailmalla lukuisia.
”Emme ole varmasti halvin vaihtoehto, meidät valitaan muista syistä, esimerkiksi toimitusvarmuuden ja hyvän palvelun takia”, sanoo Kaasinen.
Plasthillin liikevaihto kasvoi viime vuonna yli kolmanneksen edelliseen vuoteen verrattuna. Samansuuntaista kasvua odotetaan myös kuluvan tilikauden osalta.
Luonnonkuitukomposiitti ja siitä valmistetut tuotteet ovat vielä marginaalinen osa tuotantoa.
Pääosa tuotteista on perinteisiä muovituotteita, kuten äyskäreitä, erilaisia korkkeja ja kelarunkoja. Lukumääräisesti eniten valmistetaan kardemummaputkilon tulppia.
Kaikki tuotteet, jotka ovat elintarvikkeiden kanssa kosketuksissa, tehdään elintarvikelaatuisesta muovista.
”Laatu ja turvallisuus ovat tärkeitä asioita”, korostaa Kaasinen.
Hän arvioi, että kotimaan markkinoilla myynnissä olevista muovituotteista noin 20 prosenttia on kotimaista tuotantoa. ”Kiinasta saattaa tulla muovituotteita jopa hinnalla, jolla emme saa edes raaka-ainetta ostettua. Tällöin herää kysymys, voivatko ne täyttää kaikki normit ja olla elintarvikekelpoisia.”
SARI PENTTINEN
Virheelliset
tuotteet ja
tuotannossa
mahdollisesti syntyvät valukanavat
kierrätetään ja käytetään raaka-aineena uudelleen.
esa kaasinen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
