
Koronasta huolimatta Raision liiketulos ja liikevaihto pysyttelivät ennallaan
Elintarvikeyhtiön toimitusjohtajan mukaan kauran kansainvälistäminen onnistui epävarmoista oloista huolimatta hyvin.
Raisio-konsernin uuden tuotantolaitoksen rakennustyömaa yhtiön tehdasalueella Raisiossa. Kuva vuodelta 2019. Kuva: Roni Lehti / Raisio OyjLukuisten muiden yhtiöiden tavoin Raisiokaan ei säästynyt koronan aiheuttamilta ongelmilta. Konsernin kannattavuutta pandemia ei silti pahemmin heilauttanut.
Konsernin viime vuoden liikevaihto 233,6 miljoonaa ja vertailukelpoinen liiketulos 27,7 miljoonaa, summat ovat lähes samat kuin vuotta aikaisemmin.
Konsernin toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi listaa koronan mukanaan tuomia ongelmia: Nopeita muutoksia kysynnässä ja kuluttajin käyttäytymisessä, valuuttakurssit heilahtelivat, etätyö ja jatkuva varuillaan olo pandemian vaikutusten torjumiseksi. Myös laajojen tutkimushankkeiden toteuttaminen siirtyi pääosin koronan jälkeiseen aikaan.
Sen sijaan kauran kansainvälistäminen etenin vaikeissa olosuhteissa mainiosti, toimitusjohtaja toteaa. Nokian myllyn uudenaikaistaminen avasi ovia vientimarkkinoille siellä valmistettaville gluteenittomille kauratuotteille. Myllyn uusi lämpölaitos valmistuu kesällä. Tämän jälkeen Raision omat tuotantolaitokset ovat energiantuotannoltaan hiilineutraaleja.
Kuusniemi antaa Suomelle erityismaininnan, sillä kaikki brändit kasvoivat erinomaisesti.
Ison-Britannin epäselvä poliittinen tilanne on aiheuttanut harmia Terveelliset elintarvikkeet segmentille kesäkuusta 2016 lähtien, Kuusniemi kertoo konsernin tiedotteessa.
Epävarmuus poistui, kun kuningaskunnan ero EU:sta sai vihdoin sinetin viime jouluaattona kauppasopimuksen muodossa. Britannian ja EU:n väliset tariffit eivät Kuusniemen mukaan muuta kuluttajahintojen tasoa tai tuotteiden saatavuutta.
Raision viime vuoden investoinneista kasvipohjaisten lisäarvotuotteiden tuotantolaitos lohkaisi ison siivun. "Valmistumassa olevan laitoksen rakentaminen on sujunut aikataulussa huolimatta siitä, että olosuhteet ovat olleet erittäin haastava", Kuusniemi sanoo. Odotettavissa on uutuuksia, joista konserni kertoo myöhemmin tänä vuonna lisää.
Lisäksi tehdään töitä löytääksemme uusia kartonkipohjaisia pakkausvaihtoehtoja sekä nykyisille Raision tuotteille että tulevaisuudessa lanseerattaville uusille tuotteille.
Viime loka–joulukuun liikevaihto oli 53,9 miljoonaa euroa, mikä on lähes sama kuin vuosi sitten. Vertailukelpoinen liiketulos pysyi niin ikään ennallaan ollen 4,4 miljoonaa euroa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
