Hallituksen tienkorjauspaketista 124 miljoonaa biotalouteen
600 miljoonan euron korjausvelkarahoitusta tulee yli 230 yksittäiseen kohteeseen.Liikennevirasto on saanut valmiiksi listan hallituksen 600 miljoonan euron korjausvelkapaketin toimenpiteistä.
Potista runsaat 100 miljoonaa euroa kohdennetaan raakapuun kuljetuksia edistäviin hankkeisiin. Muut biotalouden tie- ja ratahankkeet saavat 21 miljoonaa euroa.
"Tavoitteena on, ettei liikenneverkon korjausvelka enää kasvaisi hallituskaudella. Olemme yhteisesti sitoutuneet tähän ratkaisuun", liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) sanoo.
600 miljoonaa kohdennetaan yli 230 yksittäiseen kohteeseen. Hieman yli puolet rahasta menee tieverkkoon, runsas kolmannes ratoihin ja loput vesiväyliin ja digitalisaatioon.
Bernerin mukaan 600 miljoonan euron kärkihankerahan lisäksi perusväylänpitoon siirretään 364 miljoonan euron potti kehittämishankkeista. Sen kohdentamisesta päätetään myöhemmin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

