Sipilän mukaan heikko talous on suurin uhka
TAMPERE (MT)
Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mukaan heikko taloustilanne on Suomelle välitön uhka.
”Keskustan tavoitteena on luoda maahan 200 000 uutta työpaikkaa. Se ratkaisee suurimman osan ongelmistamme”, hän sanoo.
Uutta kasvua löytyisi erityisesti bioenergiasta.
”Jos toteutamme keskustan energialinjausten tiekarttaa, Suomeen syntyy 20 vuodessa 50 000–80 000 uutta työpaikkaa. Bioenergia-alan lisäksi nämä syntyvät myös kemian- ja metsäteollisuuteen, tietotekniikkaan sekä metallipuolelle.”
Avainsanana on hajauttaminen.
”Kotimaisen ruuantuotannon, uusiutuvan energian ja puunkäytön uusiin mahdollisuuksiin päästään tarttumaan, kun koko maata kehitetään tasapuolisesti.”
Sipilä arvioi tulevien vuosien olevan kotimaisessa politiikassa työntäyteisiä ja haastavia.
”Olen lähtenyt mukaan politiikkaan muuttaakseni päätöksentekoa ratkaisukeskeiseksi ja yhteistyöhakuiseksi. Koen, että tämä aika vaatii erityisen paljon yhteistyötä eri toimijoiden kesken.”
Sote-ratkaisun syntyminen parlamentaarisessa työryhmässä on Sipilän mukaan esimerkkinä siitä, että vaikeitakin asioita saadaan vietyä yhdessä eteenpäin.
Sipilä ei aio nostaa profiiliaan sosiaalisessa mediassa, vaikka kilpailijaseura kokoomuksen nokkamies, pääministeri Alexander Stubb (kok.) esiintyy ahkerasti twitterissä.
”Uskon, että viime kädessä ihmiset keskittyvät asioihin, joita poliittiset puolueet haluavat viedä eteenpäin.”
Sipilä vieraili tiistaina Tampereella osana keskustalaisten Pyörät pyörimään -polkupyörätempausta.
Pyöräilemään lähdettiin viime viikolla Rovaniemeltä ja matka päättyi torstaina Hyvinkäälle.
”Eri puolilla maata on järjestetty yhteensä 40 tilaisuutta. Taloustilanteen lisäksi ihmiset ovat puhuneet erityisen paljon ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Ukrainan tapahtumat herättävät huolta.”
Sipilä katsoo, että presidentti Sauli Niinistön Venäjän-vierailun jälkeen mielialat tuntuvat hieman rauhoittuneen.
”Aselepo pitää saada mahdollisimman pian aikaan ja humanitaarinen kriisi Ukrainassa hallintaan.”
Keskusta kannattaa Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta sekä omaa, riittävän vahvaa puolustuskykyä.
”Suomen ja Ruotsin muodostama liittoutumaton vyöhyke pohjolassa ei ole uhka kellekään.”
Sipilän mukaan maaseudun mahdollisuuksista ja lähtökohtaisista vahvuuksista ei keskustella Suomessa tarpeeksi.
”Pääkaupunkiseudulla, kasvukeskuksilla ja maaseudulla on kaikilla oma tehtävänsä kasvun luomisessa, mutta valitettavasti maaseudun rooli on viime aikoina päässyt liiaksi unohtumaan”, hän sanoo.
Sipilän mielestä maitotilat kärsivät tällä hetkellä kohtuuttomasti Ukrainan kriisin vastapakotteista.
”Kompensaatiosta pitäisi tietenkin neuvotella ensisijaisesti EU:n kanssa. Ihmettelen suuresti, ettei maitotiloja saatu EU:n tukitoimien piiriin. Vahinko ei todellakaan korjaannu sillä, että joitakin kansallisia leikkauksia perutaan.”
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
