Iso pettymys: Saimaan norppasaaristoa ei pidetty riittävän merkittävänä – hakuprosessi Unescon maailmanperintökohteeksi keskeytettiin
Saimaan norppasaariston hakuprosessi Unescon maailmanperintökohteeksi on keskeytetty, kertoi Metsähallitus tiedotteessaan perjantaina.
Metsähallituksen mukaan Saimaan norppasaariston hakuprosessi Unescon maailmanperintökohteeksi on keskeytetty. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.Norppasaaristolla ei todennäköisesti olisi edellytyksiä tulla nimetyksi maailmanperintökohteeksi, katsoi Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n maailmanperintöpaneeli esiarviossaan. Paneeli ei pitänyt todennäköisenä, että norppasaaristo osoittautuisi laajemmassa kansainvälisessä vertailussa erityisen merkittäväksi kohteeksi.
Saimaan norppasaaristoa verrattiin muihin vastaaviin järviekosysteemeihin maailmassa sekä maailmanperintöluettelossa jo oleviin kohteisiin. Samankaltaisia järviekosysteemejä esiintyy jo luettelossa, ja Saimaan muut kohteet näyttäytyivät suurempina, monimuotoisempina ja erämaisempina, tiedotteessa kerrotaan.
Paneeli ei suositellut Suomen tekevän kohteesta nimeämisesitystä. Palautteen pohjalta ympäristöministeriö ja Metsähallitus sopivat yhdessä hakemusvalmistelun lopettamisesta.
”Esiarvioinnista saatu palaute oli meille iso pettymys”, sanoo maankäytön asiantuntija Meeri Koivuniemi Metsähallituksesta tiedotteessa.
”Tehty työ ei kuitenkaan mene hukkaan, vaan verkostot säilyvät ja kyselyjen tuloksia tullaan hyödyntämään norppien ja Saimaan suojelutyössä”, Koivuniemi sanoo.
Hakemukseen olisi kaivattu saimaannorpan rinnalle muitakin poikkeuksellisia, kotoperäisiä tai maailmanlaajuisesti harvinaisia lajeja ja luontotyyppejä, tiedotteessa kerrotaan.
Lisäksi esiarviossa pidettiin alueen nykyistä maankäyttöä haasteellisena Saimaan eheyden ja koskemattomuuden kannalta. Vastaavat luonnonperintökohteet ovat tyypillisesti hyvin luonnontilaisia ja erämaisia, tiedotteessa huomautetaan.
Unescon maailmanperintösopimuksen tarkoituksena on turvata maapallon arvokkaimman luonto- ja kulttuuriperinnön säilyminen. Listalla on tällä hetkellä 1 199 kohdetta, joista 227 edustaa luonnonperintöä.
Suomen suunnitelmista esittää norppasaaristoa luonnonperintökohteeksi kerrottiin vuoden 2020 lopussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




