Selvitys karsisi rajusti Helsingin seudun kuntia
Pääkaupunkiseudun kuntarakennetta pohtineet selvittäjät esittävät alueelle suurkuntia. Niitä tulisi joko kaksi tai neljä. Miljoonankaan asukkaan kaupunki ei olisi mahdoton ajatus, koska metropoli ei kilpaile muun maan, vaan maailman muiden metropolien kanssa.Selvittäjien ja maan hallituksen mielestä metropolialue tarvitsee vahvaa ohjausta, koska se tuottaa kolmanneksen kansantuotteesta, sen rakenne poikkeaa muista suurista kaupungeista eivätkä alueen kunnat ole kyenneet riittävään yhteistyöhön.
Kuntaliitoksia pohtinut työryhmä suosittelee Helsingin seudulle neljää kuntaa ja vahvaa ylikunnallista päätöksentekoa. Niin sanottu metropolihallinto vastaisi imuun muassa alueen kaavoituksesta ja asuntotuotannon suunnittelusta, mitä varten sillä olisi oma vuokra-asuntoyhtiö.
Myös toisen asteen koulutus, kuten lukiot kuuluisivat ylikunnalliselle päätäntäelimelle. Se olisi vaaleilla valittu valtuusto.
Kuntien tehtävät ovat vähenemässä myös tulevan sosiaali- ja terveysuudistuksen myötä.
Neljä kuntaa muodostuisi Helsingistä ja Sipoosta, toinen Espoosta, Kauniaisista ja Kirkkonummesta, kolmas Vantaasta, Keravasta ja Tuusulan eteläosista sekä neljäs Hyvinkäästä, Järvenpäästä, Pornaisista, Mäntsälästä, Nurmijärvestä ja Tuusulan pohjoisosasta.
Tuusulan pilkkomista perustellaan maantieteellä ja lentokentän läheisyydellä.
Kahden jättikunnan vaihtoehdossa miljoonakunnan muodostaisivat Helsinki, Espoo, Vantaa, Kirkkonummi, Kauniainen, Sipoo ja Vihti ja toisen kunnan Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula.
Kunnilla on nyt kymmenen viikkoa aikaa antaa lausuntonsa selvityshenkilöiden suosituksesta. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) uskoo liitosselvityshaluja löytyvän myös ruotsinkielisistä Sipoosta ja Kauniaisista ja pitää pakkoliitoskynnystä hyvin korkeana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


