Väyrynen vaatii ennenaikaisia eduskuntavaaleja
Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen halua Suomeen ennenaikaiset eduskuntavaalit, sillä hänen mielestään hallitus on epäonnistunut tärkeimmissä tehtävissään."Kukin hallitus saa olemassaolonsa oikeutuksen siitä, että se hoitaa hyvin kahta tärkeintä tehtäväänsä, talouspolitiikkaa ja maan ulkosuhteita. Molempia on hoidettava tavalla, joka nauttii kansalaisten luottamusta. Nykyinen hallituksemme on menettänyt olemassaolonsa oikeutuksen ennätysajassa", kirjoittaa europarlamentaarikko Paavo Väyrynen nettisivuillaan.
Väyrysen mielestä Suomen pitäisi erota euroalueesta ja pidättäytyä pois Natosta ja sotilaallisesta avunannosta muille maille.
"Eilen julkaistiin raportti Alexander Stubbin ja Carl Haglundin käynnistämästä selvitystyöstä, joka tähtää siihen, että Suomelle tehtäisiin mahdolliseksi sotilaallisen avun antaminen muille EU:n jäsenmaille. Julkistamisen yhteydessä ja jo aikaisemmin julkisuuteen tulleet kommentit viittaavat siihen, että esitetty lainsäädäntömuutos aiotaan toteuttaa."
"Jos työryhmän esitys hyväksytään, Suomi tulkitsee EU:n perussopimuksen avunantolausekkeen siten, että se velvoittaa jäsenmaata antamaan sotilaallista apua toisille jäsenmaille. Tässä yhteydessä on esitetty, että tämä koskisi mm. sotilaallisen avun antamista Virolle ja muille Baltian maille", Väyrynen kirjoittaa.
"Tämän tulkinnan omaksuminen tarkoittaisi käytännössä samaa kuin Nato-jäsenyys: Suomi ottaisi itselleen velvollisuuden antaa sotilaallista apua Nato-maille. Tätä käytettäisiin perusteena jäsenyyden toteuttamiselle. Viime kevään eduskuntavaaleihin valmistauduttaessa kansalle ei kerrottu, että Suomen turvallisuuspolitiikan perusratkaisua aiotaan muuttaa. Vain Kokoomus tätä esitti ja RKP myötäili. Hallituksella ei ole oikeutusta jatkaa tällä tiellä."
Väyrysen mukaan Suomessa on hallitus, jonka toteuttamalta talous- ja ulkosuhdepolitiikalta puuttuu poliittinen oikeutus.
"Ei ole oikein, jos se pyrkii jatkamaan toimintaansa vielä yli kolmen vuoden ajan. Suomessa on pantava toimeen ennenaikaiset eduskuntavaalit."
Väyrysen perustama Kansalaispuolue aloittaa ehdokkaiden hankinnan ja kouluttamisen heti kun se on saatu merkityksi puoluerekisteriin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

