E.ON myy Fennovoima-osuutensa
Saksalainen energiayhtiö E.ON myy liiketoimintansa Suomessa. E.ON:n osuus Fennovoiman ydinvoimahankkeesta Pyhäjoella on 34 prosenttia.E.ON kertoo keskittyvänsä Pohjoismaissa Ruotsin ja Tanskan markkinoihin ja myyvänsä omistuksensa Suomessa.
Fennovoiman mukaan sen pääomistaja Voimaosakeyhtiö SF ja E.ON selvittävät yhdessä uusia omistusjärjestelyitä.
E.ON omistaa Fennovoima-kolmanneksen lisäksi E.ON Suomen sekä E.ON Kainuun, Karhu Voiman sekä 20 prosentin osuuden kaasuyhtiö Gasumista.
Saksalaisyhtiön osuutta Fennovoimasta on pidetty tärkeänä, koska muilla yhtiön osakkailla ei ole kokemusta ydinvoimasta.
Suomalaisyhtiöistä ydinvoimahankkeessa on vahvasti mukana teräsyhtiö Outokumpu, joka on Suomen suurimpia energian käyttäjiä.
E.ON kertoo tukevansa Fennovoiman suomalaisia omistajia löytämään keinot viedä ydinvoimalahanketta eteenpäin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

