Matalapaine sateineen saapumassa Suomeen – tänään voi vielä kuulua syysukkosten jyrähtelyä
Lounainen ilmavirtaus tuo tullessaan kosteutta ja illaksi myös sateita maan keskivaiheille. Sateiden yhteydessä voi vielä paikoin ukkostaa, vaikka syyskuu on jo loppusuoralla.Tänään keskiviikkona pilvipeite pysyttelee suuressa osassa maata runsaana, ja paikoin sumujakin voi esiintyä aamupäivälle saakka. Käsivarren Lapissa aurinko paistaa, mutta sää on samaan aikaan tuulinen ja puuskanopeudet yltävät yli 15 m/s:ssa, myös merialueilla tuuli on navakkaa. Iltaa kohden Pohjanmaalle saapuu laaja sadealue lännestä ja ukkonenkin voi paikoin jyrähdellä.
Torstain vastaisen yön aikana sadealue liikkuu maamme yli itään, jonka jälkeen torstaiksi korkeapaine vahvistuu hetkellisesti maahamme.
Keskiviikkopäivän ylin lämpötila pysyttelee tiukasti 15 asteen molemmin puolin, ensi yönä alimmat lämpötilat 8 ja 15 asteen välillä. Hallan tai yöpakkasen vaaraa ei ole.
Lämmin sää jatkuu loppuviikon ajan. Viikonlopusta lähtien sää kylmenee vähitellen koko maassa.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




