Sudet kuumentavat verkkokeskustelua
verkossa sanottua
Susilauma piiritti metsästäjän Eurassa -uutinen keräsi verkkoon kiivasta keskustelua aiheen ympäriltä.
Normaalia suden käytöstä -nimimerkin mielestä jahtimiehelläkin pitää olla joku vastuu, kun kävelee saalistavien susien keskelle ja ihmettelee miksi ei susi lähde karkuun.
”Oli kiistatta kyse saalistavista susista jotka puolustavat olevaa tai tulevaa saalispeuraansa. Sudet kertoivat jahtimiehelle sen, että olisi paras häipyä, on muita hommia.”
Huokaus myöntää, että sudet ovat tulleet liian kesyiksi mutta muistuttaa, että eivät ne kesyynny itsestään. ”Ihmiset valtaa niiden asuinalueet. Eipä siinä ole silloin paljoa vaihtoehtoja kuin niiden tottua ihmisiin, jos ne kerran niiden revirille änkää. Kunnioitus puuttuu ihmisiltä taas ihan kokonaan, vaan ajatellaan vain ja ainoastaan omaa napaa.”
Ajatelkaa edes lapsia -nimimerkki ei ymmärrä uutisesta noussutta kohua:” Uhkaava tilanne. Vähän kuin seisoisi tien poskessa ja näkisi auton: melkein jäi auton alle.”
Nimimerkki jatkaa: ”Kerran 40 vuodessa näkee suden, niitähän suorastaan vilisee siellä! Miksei kukaan tee mitään?”
Wikke kertoo olevansa susien suojelija ja toivovansa susikannan nopeaa alasajoa.
”Ennemmin tai myöhemmin kannan kasvun myötä tapahtuu se vääjämätön yhteentörmäys petojen kanssa, että susi ottaa ihmislapsen ruuakseen kun metsässä ei ole mitään ja, sitten olen varma siitä että kanta hävitetään kokonaan. Ihmisten mielipiteet saavat silloin niin voimakkaan vallan.”
Jörnön mukaan susipelko on järkiperäistä, sillä susi on peto, joka syö lihaa, jota ihminenkin on.
”Se, ettei ihminen kuulu suden ruokavalioon tällä hetkellä, ei tarkoita ettei niin voisi olla. Eläimet ovat sopeutuvaisia ja hyödyntävät niitä saaliseläimiä, mitä saatavilla on. On fiksua sudelta lähestyä varoen uutta mahdollista saalista, sillä se ei tiedä onko se vaarallinen vai ei. Kyllä sudet varmasti olisivat halunneet tämän kaverin napata, mutta eivät uskaltaneet.”
Jörnö jatkaa:”Asia erikseen voiko tämän asian kanssa elää, ja ottaa sudet huomioon karjaa pidettäessä ja ulkona liikuttaessa, varsinkin iltasella. Pitääkö suden maksaa hengellään siitä, että ihmiset eivät enää osaa liikkua luonnossa sen vaarat huomioonottaen.”
”Puhutaan paljon miten kaupunkilaiset ovat niin vieraantuneita luonnosta, etteivät ymmärrä miksi sudet pitää tappaa. Maaseudun asukkaat ovat niin vieraantuneita luonnosta, etteivät ymmärrä miksi sutta ei tarvitse tappaa. Kaiken pitäisi vaan olla mahdollisimman helppoa ihmiselle, sen sijaan että yritettäisiin sopeutua ympäristöön.”
Kirjoittanut Uskoako vaiko eikö -nimimerkki pohtii:”Kumma, kun koskaan näistä tapaamisista ei kerry kuvallisia todisteita, vaikka useimmilla ihmisillä on nykyään kamerakännykät.”
Maalainen ja muutama muu nimimerkki epäili, että uutisen sudet olivat joko koiria tai koirasusia: ”Ennenkin on vetokoiria susiksi tiukkaan väitetty.”
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
