Maatalousministeri ei hyväksy tukimaksujen viivästymistä
STRASBOURG (MT)
Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) ei sulata ensi vuoden maataloustukien maksun lykkääntymistä. Hän lupaa lisärahaa Maaseutuvirastolle, jotta tuet voitaisiin maksaa ajoissa.
”Mavin resurssit pitää saada sille tasolle, että asiat voidaan hoitaa. En hyväksy, että maksatusten aikataulu on tämä”, Orpo sanoi keskiviikkona Strasbourgissa.
Ministeri aikoo käydä läpi myös elykeskusten säästöohjelman, jotta tilatarkastukset pystyttäisiin hoitamaan ajoissa.
Orpo ei kerro kuinka isoista rahoista on kysymys. Hän on informoinut asiasta valtiovarainministeriötä, mutta sopua lisärahasta ei vielä ole.
Maaseutuvirasto tiedotti pari viikkoa sitten, että osa ensi vuoden maataloustuista maksettaisiin vasta kesäkuussa 2016. Syynä on EU:n maatalouspolitiikan uudistuksen aiheuttama lisätyö ja julkisen hallinnon säästöt, jotka vähentävät viraston resursseja.
Orpon mukaan 2016 keväälle olisi nykyisen tiedon mukaan siirtymässä noin 400 miljoonan euron potti. Muuten tuet maksettaisiin marraskuussa 2015.
”Tähän aikatauluun ei voida tyytyä. Keinoja on löydyttävä.”
Maatalousministerin mukaan hän on keskustellut ongelmasta Mavin ylijohtajan Leena Tenholan kanssa.
”Olemme menossa kansliapäällikön kanssa käymään Mavissa. Tahtotila asian hoitamiseen on olemassa.”
EU:n maatalouspolitiikan uudistus teki tukijärjestelmästä entistä monimutkaisemman.
Osa entisestä tilatuesta on ensi vuonna niin sanottua viherryttämistukea, jonka ehtona on tiettyjen ympäristöehtojen noudattaminen. Nuorille viljelijöille taas maksetaan viiden vuoden ajan hieman korotettua tilatukea.
EU-säännöt ovat tähänkin asti edellyttäneet, että tuet voidaan maksaa vasta kun tilatarkastukset on tehty. Komissio voi mätkäistä valtiolle isot sakot, jos sääntöjä rikotaan.
Mavin mukaan uudet tukimuodot lisäävät valvontoihin kuluvaa aikaa samalla, kun tarkastajien määrää vähennetään.
Toisaalta EU:n maatalousuudistuksen toimeenpanoa lykättiin vuodella juuri siksi, että hallinnolla olisi aikaa valmistautua uuteen järjestelmään.
Tuottajajärjestöt ovat arvostelleet rajusti Mavin toimintaa. MTK:n tuottajaliittojen puheenjohtajat vaativat viime viikolla viraston johtoa sitoutumaan tehtäviinsä tai eroamaan.
MTK:n mukaan tukimaksatusten viivästyminen johtaisi tiloilla maksuvalmiusongelmiin jo ennestään heikossa tilanteessa. Tilat joutuisivat järjestön mukaan maksamaan noin 15 miljoonan euron korkokulut, jos myöhässä maksettavia tukia joudutaan paikkaamaan pankkilainalla.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
