Korona huolettaa taksialaa: "Koulukuljetukset muodostavat monelle pienyrittäjälle toimeentulon perustan"
Koronaviruksen seurauksena tehty koulujen sulkeminen ajaa pienyrittäjät entistä syvempään ahdinkoon.
Myös liikematkustaminen on vähentynyt ja ulkomaanmatkailun loppumisen myötä muun muassa lentoasemamatkat ovat loppuneet. Kuva: Kari SalonenTaksiala on huolissaan koronaviruksen vaikutuksista. Taksialaa edustava Taksiliitto huomauttaa, että koronaviruksen seurauksena tehty koulujen sulkeminen ajaa pienyrittäjät entistä syvempään ahdinkoon ja kaataa koulukuljetuksista huolehtivien taksiyrittäjien talouden.
Hallitus päätti eilen maanantaina, että koulut suljetaan tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta huhtikuun puoliväliin saakka. Taksiliitto painottaa, että päätös koulujen sulkemisesta on tässä poikkeuksellisessa tilanteessa tarpeellinen.
"Nyt tarvitaan erittäin nopeita toimia taksiyrittäjien pelastamiseksi", liitto toteaa tiedotteessaan.
Ongelmien taustalla on se, että yhteiskunnan ostamat kuljetukset olivat jo aiemmin loppuneet lähes täysin ja nyt tehtyjen päätösten myötä loputkin ovat päättymässä.
"Erilaiset koronaviruksen riskiryhmiin kuuluneet henkilöt ovat ymmärrettävästi ja oikeutetusti lopettaneet liikkumisen kodin ulkopuolella käytännössä kokonaan. Sairaaloiden ei-kiireellisten toimenpiteiden vähentämisen myötä myös Kelan korvauspiiriin kuuluvien matkojen määrät ovat jo nyt vähentyneet merkittävästi", Taksiliitto kertoo.
Toisaalta myös liikematkustaminen on vähentynyt ja ulkomaanmatkailun loppumisen myötä muun muassa lentoasemamatkat ovat loppuneet.
"Nyt kun koulut ymmärrettävistä syistä suljetaan, tulee huolehtia siitä, että taksiyrittäjät eivät ajaudu samalla konkurssiin. Koulukuljetukset muodostavat monelle pienyrittäjälle toimeentulon perustan. Tämän perustan murentuessa joutuu koko taksiyrityksen toiminta vaakalaudalle", tiedotteessa todetaan.
Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen huomauttaa, ettei yrittäjä voi tässä tilanteessa lomauttaa itseään. Työntekijöidenkin lomautus edellyttää kahden viikon ennakkoilmoitusta.
"Koulukuljetukset päättyvät ja tulot loppuvat, mutta kulut jatkavat juoksuaan", kertaa Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen huolissaan.
Toimitusjohtaja lisää, että mikäli kunnat ja valtio eivät varmista yrittäjien toimeentuloa korvaamalla äkillisesti päättyviä koulukuljetuksia kokonaisuudessaan yrittäjille, seuraavassa koulukuljetuskilpailutuksessa voi olla vaikea enää löytää taksiyrittäjiä.
"Peräänkuulutamme kuntien ja valtion vastuuta. Tässä tilanteessa taksiyrittäjää ei voida jättää selviämään ilman tuloja, vaan vaaditaan nopeita toimia", Koskinen sanoo.
Lue lisää:
Eri yhtiöt kertoneet tänään yt-neuvotteluista – syynä korona
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
