Hallitus aikoo rajoittaa kotitarvekalastusta

Kalastuslain uudistuksen hyvänä puolena voidaan pitää sitä, että kalastuksenhoitomaksulla voi kalastaa yhdellä vieheellä koko maassa. Samalla lupamaksut lisääntyvät, mutta ne mennevät todennäköisesti byrokratian lisäämiseen.

Sitten näitä kummallisuuksia. Kaloille asetettaisiin alin ja ylin pyyntimitta. Esimerkiksi 7–8 kilon lohi tai taimen on joko kuollut tai henkitoreissaan verkossa pitäisi heittää takaisin järveen, koska ylittäisi pyyntimitan. Kuulostaako järkevältä?

Lohen ja taimenen alamitta on jo vuoden 2014 alusta nostettu 60 senttimetriin (jolloin taimen painaa keskimäärin noin kolme kiloa). Ei mitään tekoa järjen kanssa niissä järvissä joissa taimen ei lisäänny luontaisesti.

Kotitarvekalastajien nimi muutettaisiin vapaa-ajan kalastajiksi ja näille sallittaisiin saaliin myyntioikeus enintään viisi kiloa päivässä. Asetettaisiinkohan paikkakuntakohtaiset viranomaiset, jotka valvoisivat tätä määräystä?

Ikimuistoisena käytäntönä on ollut etenkin meillä täällä Kesälahdella, että kotitarvekalastajat käyvät kauppaamassa mahdolliset ylimääräiset saaliinsa naapureille tai lähiseudun asukkaille, jotka siten saavat taatusti tuoretta kalaa, joka on vielä niin sanottua lähiruokaa. Esimerkiksi muikkuahan saattaa tulla useampi kymmenen kiloa kerrallaan ja käyttäjät ovat löytyneet lähiympäristöstä. Onpa joku kalajalostajakin saanut osansa.

Keitäpä nämä kotitarvekalastajan yleensä ovat? Lähinnä pienellä eläkkeellä eläviä maaseudun ihmisiä, jotka mielenvirkistyksekseen ja kuntoillakseen harrastavat kalastusta. Samalla he pitävät yllä kalastustaitoa ja perinteitä.

Nyt näistä ihmisistä, lakiesityksen laatijoiden mielestä, on tulossa uhka kalataloudelle. Samoin löytyy asiaa harrastavia, jotka hoitokalastavat vähempiarvoista kalaa (salakka, särki jne.), joiden saaliin esimerkiksi paikallinen turkistarhaaja on luvannut ottaa pientä korvausta vastaan.

Saalis voi parhaina päivinä olla satakin kiloa ja ainoastaan viisi kiloa sallittaisiin myydä. Loput ilmeisesti kaatopaikalle? (Taatusti lopetetaan tämäkin toiminta.)

Ammattimainen kalastus tarjoaa vain harvoin kannattavan elinkeinon sisävesillä. Todellinen kysymyshän on vesien hyödyntämisessä, että saataisiin täällä edes joku kalastamaan ja jatkamaan perinteitä. Omakohtaisena kokemuksena voin todeta oman kalastuskuntamme pyydyslupien myynnin. 30–40 vuotta sitten lupia myytiin lähes kolminkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Nuottakalastajia oli parhaillaan pitäjässä 30–40 porukkaa, nyt Kesälahdella on kolme porukkaa.

Suomi tunnetaan tuhansien järvien maana, ollaanko siitä luomassa tuhansien kieltojen järvet? Uudistuksesta on mahdollista saada vielä järkevä. Esittämäni asiat eivät ole ainoita epäkohtia, jotka vaativat tarkastelua.

Olisikohan jo aika kuulla tavallistakin kansalaista ja lopettaa vouhotus siitä mitä EU:ssa on ollut käytäntönä. Suomen järvet eivät ole vertailukelpoisia muun yhteisön alueisiin.

Ari Asikainen

Kesälahti

Avaa artikkelin PDF