Koronan sulkemat pelikoneet moukaroivat Veikkauksen viime vuoden tulosta
Myös yhtiön pelitoiminnan tuotto eli pelikate väheni yli 25 prosenttia.
Veikkauksen mukaan sen tuloksen merkittävään laskuun vaikutti peliautomaattien sulkeminen kokonaan tai osittain noin viiden kuukauden ajaksi. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARIVeikkauksen viime vuoden tuloksesta haihtui kolmannes edellisvuoteen verrattuna, yhtiö kertoo. Viime tilikauden tulokseksi kirjattiin hieman yli 680 miljoonaa euroa.
Yhtiön mukaan sen tuloksen merkittävään laskuun vaikutti peliautomaattien sulkeminen kokonaan tai osittain noin viiden kuukauden ajaksi.
Myös yhtiön pelitoiminnan tuotto eli pelikate väheni yli 25 prosenttia ja oli noin 1 260 miljoonaa euroa. Veikkaus arvioi, että koronavirustilanne laski pelikatetta yli 300 miljoonalla eurolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
