Pienkoti saa täyteen hoitopaikkansa
Pienkoti Liisankodissa Kauhavan Alahärmässä kaikki vanhusten hoitopaikat ovat täynnä. Kaupunki ostaa hoitoa. Osa maksaa itse.
Toimitusjohtaja Anna-Liisa Hanhimäki perusti Pienkoti Liisankodin liki kaksikymmentä vuotta sitten.
”Terveyskeskus Kaksineuvoisen kanssa meillä on hyvää yhteistoiminta”, Hanhimäki kehuu.
Kaupunki täyttää ensin omat hoitopaikkansa ja sen jälkeen Liisankotia ja muita. Paikkakunnalla toimii alan isoja ja pieniä yrityksiä.
Liisankotiin muuttaa enenevästi entisiä härmäläisiä, jotka palaavat muualta ansiotyöstä takaisin juurilleen. He maksavat hoitonsa itse.
Kilpailutusta Hanhimäki ei toivo, sillä pienyrittäjän on vaikea pärjätä monikansalliselle jätille.
Mehiläinen-konserni tarjoaa hoivaa lähellä entisessä parantolassa. Se osti myös vanhustenhoidon pieniä toimijoita paikkakunnalla.
Vanhustyön johtaja Marita Neiro sanoo Kaksineuvoisen tehneen puitesopimuksia paikkakunnan hoivatalojen kanssa. Kilpailuttaa ei tarvitse.
”Ostamme hoitopaikkoja vain tarvittavan määrän”, Neiro sanoo.
Liisankoti pärjää edullisesti hinnoittelemalla. Hankimäki pitää kohtuullista palkkaa itselleen riittävänä. Yritys työllistää kymmenen muuta.
”Oon merkittävä tyällistäjä”, Hanhimäki ylpeilee.
Entiseen eläinlääkärin taloon saneerattiin yritykselle 380 neliön tilat ja niihin 13 tehostetun valvonnan hoitopaikkaa.
Yksikössä tehdään kolmivuoroa.
Vastavalmistetun ruoan ja pullan tuoksu leijailevat Liisankodissa. Vanhukset ja henkilökunta syövät yleensä samassa pöydässä.
Voi olla päiviä, jolloin vanhus ei jaksa tai halua nousta sängystä. Ruoka viedään silloin huoneeseen.
”Päivänsä saa viättää täälä kuten haluaa”, Hanhimäki sanoo.
Koko henkilökunta osallistuu vanhusten hoitamiseen keittäjää ja siistijää myöten. Vanhustyön asiantuntija Anni Urhonen johtaa käytännön työtä.
Hanhimäki omistaa kaikki osakeyhtiönsä osakkeet. Liikevaihto lähentele 300 000:ta euroa vuodessa. Työntekijät asuvat Kauhavalla, kuten toimitusjohtajakin.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
